sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Sata loukkaantui vaatetehtaan palossa Bangladeshissä

14.12.2010 10:46 | Päivitetty: 14.12.2010 15:00

Andrew Biraj / REUTERS

Kollegat kantoivat tulipalosa loukkaantunutta työntekijää pois palavasta vaatetehtaasta Ashulian teollisuusalueella Bangladeshissa tiistaina.

Kollegat kantoivat tulipalosa loukkaantunutta työntekijää pois palavasta vaatetehtaasta Ashulian teollisuusalueella Bangladeshissa tiistaina.

Dhaka. Seitsemän ihmistä kuoli ja sata loukkaantui Bangladeshissä vaatetehtaan tulipalossa tiistaina. Kuolonuhrit saivat surmansa hypättyään palon tieltä rakennuksen ylimmistä kerroksista.

Osa työntekijöistä tallaantui ihmismassan jalkoihin, kun sadat ihmiset tungeksivat paniikissa palavasta rakennuksesta.

Tehdas sijaitsee Ashulian teollisuusalueella Dhakan pohjoispuolella.

Tehtaassa on noin 14 000 työntekijää ja sen omistaa Hameem Group, joka tuottaa vaatteita esimerkiksi amerikkalaisille Gapille ja JC Penneylle.

Dhakan poliisin mukaan työntekijät kertoivat, että rakennuksen hätäuloskäynnit olivat lukittuina. Pelastustyöntekijöillä oli vaikeuksia saada tuli hallintaan.

Työolot Bangladeshin vaatetehtaissa ovat ala-arvoiset ja palkka olematon.

Tekstiilityöntekijät ovat viime päivinä osoittaneet mieltään alhaisia palkkoja vastaan. Sunnuntaina ainakin kolme ihmistä sai surmansa ja noin 150 loukkaantui poliisin ja työntekijöiden yhteenotoissa pääkaupungissa Dhakassa ja satamakaupunki Chittagongissa.

Bangladeshin hallitus myöntyi muutama kuukausi sitten nostamaan tekstiilitehtaiden työntekijöiden minimipalkkaa.

Työntekijöiden mukaan heille ei kuitenkaan ole maksettu korotettuja palkkoja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.