27.6.2011 18:55
Puolueensa ehdokkuutta hakeva republikaanien kongressiedustaja Michele Bachmann vilkutti yleisölle kotikaupungissaan Waterloossa sunnuntaina.
Washington. Yhdysvaltain republikaanipuolueen nouseva tähti, kongressiedustaja Michele Bachmann lähtee mukaan vuoden 2012 presidenttikisaan. Bachmann ilmoitti maanantaina virallisesti hakevansa puolueensa ehdokkuutta.
"Meillä ei ole varaa Barack Obamaan uudeksi nelivuotiskaudeksi", hän sanoi puheessaan.
Bachmann on onnistunut jo kipuamaan tasoihin joissain mielipidemittauksissa toistaiseksi vahvimpana ehdokkaana pidetyn ex-kuvernööri Mitt Romneyn kanssa.
Yksi Bachmannin vahvuuksista on se, että niin sanottu teekutsuliike on hänen takanaan ja häntä on ehätetty jo nimittää sen uudeksi kuningattareksi.
"Minun selkärankani on tehty titaanista", hän on mainostanut.
Bachmann on tiukka uskonnollinen konservatiivi ja hän on myös vaatinut, että joistain kongressin jäsenistä pitäisi käynnistää tutkinta amerikkalaisuuden vastaisuudesta.
Bachmann, 55, on ollut Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen vuodesta 2007.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi