22.3.2010 6:10
Yhdysvaltain terveydenhuoltoreformi nostaisi sairausvakuutettujen osuuden 95 prosenttiin nykyisestä 83–85 prosentista.
Riippumattoman Kongressin budjettiviraston CBO:n laskelman mukaan ilman terveysreformia noin 54 miljoonaa ihmistä olisi vuonna 2019 ilman sairausvakuutusta. Uudistus pienentää joukon noin 23 miljoonaan.
Uudistus maksaa noin 700 miljardia euroa vuosikymmenessä, mutta CBO:n mukaan se laskee terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.
Reformin kulmakiviä on määräys, että kaikilla tulee sakon uhalla olla sairausvakuutus.
Vakuutettujen määrä kasvaa myös siten, että 16 miljoonaa ihmistä nykyjärjestelmää enemmän tulee köyhien Medicaid-vakuutuksen piiriin.
Jotkut muutoksista tulisivat voimaan vuosien päästä, toiset jo tänä vuonna. Pian tulisi voimaan esimerkiksi määräys, etteivät vakuutusyhtiöt voisi peruuttaa vakuutusta sairastumisen takia.
Valtion vakuutusvaihtoehtoa ei tule myyntiin, kuten kirjattiin aiempaan edustajainhuoneen lakiversioon.
Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä on maailman kallein. Se vastaa noin kuudesosaa 10 biljoonan euron bruttokansantuotteesta.
Kaikille kuuluvaa terveydenhuoltoa on ajettu turhaan lähes sata vuotta. Theodore Roosevelt lupasi sellaista 1912 presidentinvaaleissa, jotka hän hävisi.
Obaman voitto on myös republikaanien vaaliase 22.3.2010
Obama allekirjoittaa terveysuudistuksen jo tänään 23.3.2010
Obamalle jättimäinen voitto terveydenhuoltoreformissa 22.3.2010
Obama kiitti edustajainhuonetta terveyspaketin hyväksymisestä 22.3.2010
Obama teki viime hetken diilin abortinvastustajien kanssa 21.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi