perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vanhanen ja Stubb tyytyväisiä Irlannin äänestystulokseen

3.10.2009 15:43 | Päivitetty: 3.10.2009 17:30

Bryssel. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on iloinen, että kyllä-puoli on voittamassa Irlannin kansanäänestyksen EU:n Lissabonin sopimuksesta.

Vanhasen mukaan Lissabonin sopimus olisi EU:lle selvästi parempi vaihtoehto kuin nyt voimassaoleva Nizzan sopimus.

Vanhasen mukaan kyllä-äänten voitto Irlannissa luo paineita myös Tšekille ratifioida Lissabonin sopimus.

Hän uskoo kyllä-äänten voiton johtuvan siitä, että irlantilaiset ovat kuluneen vuoden aikana paneutuneet paremmin Lissabonin sopimukseen.

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok) taas uskoo, että maailmanlaajuinen talouskriisi vaikutti keskeisesti siihen, että irlantilaiset kääntyivät kansanäänestyksessään Lissabonin sopimuksen kannalle.

Stubb arvioi, että talouskriisi on havainnollistanut irlantilaisille selvästi, mitä etua yhdentyneestä Euroopasta saattaa olla.

Stubb uskoo, että Lissabonin sopimus saadaan EU:ssa voimaan viimeistään vuodenvaihteessa.

Hän ei ole huolissaan esimerkiksi Tšekin parlamentin ylähuoneen jäsenten aiemmin tällä viikolla nostamasta oikeusjutusta, jonka on pelätty viivyttävän Lissabonin sopimuksen ratifiointia Tšekissä entisestään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.