sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Vanhanen pitää Venäjän vaalitulosta vakuuttavana

3.12.2007 12:10

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pitää Venäjän vaalitulosta vakuuttavana. Hänen mukaansa yli 60 prosentin äänestysvilkkaus kertoo siitä, että kansalaiset ovat aidosti kannattaneet Putinin linjaa.

"Äänestysvilkkauden näin selvä nousu on myönteinen asia", Vanhanen sanoo.

Vanhasen mielestä esitetyt vilppisyytteet ovat "hieman epämääräisiä", mutta ne on syytä selvittää. Hän ei kuitenkaan usko, että vaalin tuloksessa olisi mitään epäselvää.

"Näyttää itsestään selvältä, että kun puolueiden erot ovat näin suuret ja äänestysprosentti nousi, niin kyllä Yhtenäinen Venäjä -puolue on saanut todella vankan kannatuksen. Se kertoo selkeästi viime vuosina harjoitetun politiikan suosiosta."

Hän myös toivoo, että Venäjä omaksuisi pitkäjänteisen, ennustettavan ja myönteisen suhtautumistavan suhteissaan naapureihinsa, Euroopan unioniin ja kansainväliseen politiikkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.