sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Vasemmistoradikaalit entistä väkivaltaisempia Berliinissä

18.11.2009 23:32

berliini. Poliittinen toiminta ja hulinointi ovat Berliiniä hyvässä ja pahassa. Autoja paloi poliittisista syistä kaupungissa ensimmäisen kerran 1980-luvulla. Nyt lyö uusi aalto.

3,2 miljoonan asukkaan Berliinissä asuu noin 950 väkivaltaista "autonomia" eli vasemmistoradikaalia. He ovat yleensä 23-vuotiaita tai nuorempia ja käyttäytyvät aiempaa väkivaltaisemmin.

Tämä käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta Vasemmistoväkivalta (Die linke Gewalt). Berliinin kaupungin tekemä tutkimus luotaa äärivasemmiston väkivaltaa tällä vuosikymmenellä, tarkemmin vuosina 2003–2008.

Kaupungin tutkija Claudia Schmid tarkasteli 835 väkivallantekoa ja 1 360 rikosepäiltyä.

Autonomien tekoset ovat toisenlaisia kuin äärioikeiston: ne kohdistuvat valtioon, poliisiin, yrityksiin, autoihin, kun taas uusnatsien väkivalta on yhdenmukaisempaa. Se on brutaalia, ja uhreina ovat vieraat ihmiset.

Berliinin vasemmistoradikaalit ovat käyneet kouluja ja opiskelleet kuten saksalaiset keskimäärin, ja heidän joukossaan on paljon naisia.

Schmidin tutkimus on ensimmäinen Berliinin vasemmistoradikaalien väkivaltarikollisuutta käsittelevä selvitys. Äärioikeiston rikollisuudesta on lukuisia tutkimuksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.