sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Venäjä kutsuu Nato-lähettiläänsä kotiin neuvonantoa varten

22.8.2008 11:48

Venäjä kutsuu Nato-lähettiläänsä Dmitri Rogozinin Brysselistä Moskovaan, kertoo venäläinen diplomaattilähde.

Rogozinin on määrä matkustaa Naton päämajasta perjantaina. Nimettömänä pysytelleen diplomaatin mukaan hänet kutsuttiin kotiin neuvonantoa varten.

Diplomaatin mukaan Rogozin viipyy Moskovassa "jonkin aikaa".

Rogozinin kotiinkutsu on viimeisin osoitus Naton ja Venäjän välien viilenemisestä. Aiemmin tällä viikolla Venäjä ilmoitti keskeyttävänsä sotilaallisen yhteistyön Naton kanssa. Tieto vahvistettiin puolustusliitossa torstaina.

Yhdysvallat pyrki tuoreeltaan vähättelemään Venäjän päätöstä.

"Käytännössä sotilaallinen yhteistyö venäläisten kanssa oli jo lopetettu. En voi kuvitella tilannetta, jossa pyrkisimme yhteistyöhön ennen kuin Georgian tilanne on ratkaistu", sanoi kansallisen turvallisuusneuvoston tiedottaja Gordon Johndroe.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vihjasi kuitenkin, että yhteistyön keskeyttäminen voi hankaloittaa Naton operaatiota Afganistanissa.

Venäjä allekirjoitti keväällä sopimuksen, jonka mukaan se avustaa Natoa Afganistanissa ei-sotilaallisin tavarantoimituksin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Ovatko USA ja Venäjä ajautumassa kylmään sotaan?

Georgian-kriisi on saanut suurvallat käyttämään retoriikkaa, joka muistuttaa kovasti kylmän sodan aikaa.

Kyllä 50% Ei 50%

Vastanneita 4890

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.