sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Venäjä uhkasi käyttää voimaa Kosovossa

22.2.2008 15:18 | Päivitetty: 22.2.2008 20:26

Moskova/Helsinki. Venäjän ja länsimaiden välinen Kosovoa koskeva sanasota kiihtyi perjantaina. Venäjän Nato-lähettiläs Dmitri Rogozininmukaan ei ole poissuljettua, että Venäjä joutuu turvautumaan voimankäyttöön kansainvälistä lakia puolustaessaan.

”Jos Euroopan unioni muodostaa yhtenäisen kannan tai jos Nato ylittää mandaattinsa, nämä järjestöt ovat konfliktissa YK:n kanssa”, Rogozin sanoi videolinkin välityksellä pidetyssä lehdistötilaisuudessa Moskovassa uutistoimisto Interfaxin mukaan.

”Ja silloin me lähtisimme myös siitä, että tullaksemme otetuksi huomioon joutuisimme turvautumaan voimankäyttöön”, Rogozin jatkoi. Hänen mukaansa Kosovon yksipuolinen itsenäisyysjulistus huonontaa Venäjän ja Naton suhteita, vaikka ”sotaa ei tule”.

Venäjän ulkoministeriön edustaja Mihail Kamynin sanoi perjantaina, että Kosovon itsenäisyyttä tukevien ”voimien” olisi pitänyt ymmärtää seuraukset.

Venäjällä ulkopolitiikka on vahvasti presidentin aluetta, joten perjantaina esitetyt näkemykset mitä todennäköisimmin edustavat myös presidentti Vladimir Putinin kantaa. Viime viikolla Putin sanoi itse lehdistötilaisuudessa, että Venäjällä on valmiit suunnitelmat Kosovon itsenäistymisen varalle. Putin ei tuolloin kuitenkaan kertonut, millä tavalla Venäjä aikoo reagoida.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.