sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Venäjällä muisteltiin Jeltsiniä ristiriitaisesti

23.4.2007 16:46 | Päivitetty: 23.4.2007 22:16

Black Star

Boris Jeltsin 1931-2007.

Boris Jeltsin 1931-2007.

moskova. Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin, 76, kuoli maanantaina Moskovan keskussairaalassa kello 15.45 sydämenpysähdykseen. Jeltsin on kuollut, kertoi uutistoimisto Interfax noin kahta tuntia myöhemmin.

Ja muutaman minuutin kuluttua alkoivat Venäjän ykköskanavan iltakuuden uutiset, jotka välittivät uutisen jo kotiin ehtineille.

Kremlin ilmoituksen mukaan Jeltsin haudataan Moskovassa keskiviikkona. Presidentti Vladimir Putin on julistanut ylihuomisen kansalliseksi surupäiväksi. Putinin mukaan Jeltsin synnytti uuden, demokraattisen Venäjän. Hän myös totesi Jeltsinin jääneen pysyvästi maailman historiankirjoihin.

"Olen pahoillani, että hän kuoli", sanoi Jelena Vlasova, 46, joka oli vasta matkalla kotiin linja-autolla Novogirejevon metroasemalta.

"Jeltsin oli omalaatuinen ihminen, jonka työssä oli paljon myönteistä ja kielteistä. Hän yhdisti työn ja juomisen venäläiskansalliseen tapaan", yllättynyt Vlasova sanoi.

Eläkeläinen Jevgenija Stepanovna, 79, oli tulossa lapsenlapsensa luota kylästä, ja siellä hän oli Jeltsinin kuolemasta kuullut. Hän kertoi äänestäneensä niin Jeltsiniä kuin nykyistä presidenttiä Vladimir Putiniakin. "Ei mitään pahaa sanottavaa Jeltsinistä", Jevgenija Stepanovna sanoi.

Jeltsin oli avoimen kiistelty henkilö Venäjän politiikassa ja tästä kertoivat myös venäläisten poliitikoiden surunvalittelut.

Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov oli ensimmäisten joukossa välittämässä suruvalittelunsa Jeltsinin perheelle. Gorbatšov kuvasi Jeltsiniä henkilöksi, "jonka harteilla on paljon hyviä tapahtumia maan hyväksi ja vakavia virheitä, traaginen kohtalo".

Venäjän kommunistipuolueen johtaja Gennadi Zjuganov selitti, miksi ei voi kommentoida. "Ortodoksien sääntöjä kunnioittavana miehenä haluan pidättäytyä kommenteista päivänä, jolloin Jeltsin menehtyi. Minulla ei ole hänestä mitään hyvää sanottavaa enkä halua sanoa mitään pahaa menehtyneestä", Zjuganov sanoi uutistoimisto Interfaxin välityksellä.

Kremlin lehdistöosasto kertoi Putinin soittaneen Jeltsinin leskelle Naina Jeltsinalle ja ilmaisseen syvän osanottonsa.

"Boris Jeltsin oli avoin ja rohkea kansallinen johtaja, jonka ansiosta alkoi kokonaan uusi kausi, syntyi uusi Venäjä, maailmalle avoin valtio", Putin välitti myöhemmin illalla näkemyksensä viestimille.

Jeltsinin kansliapäällikkönä työskennellyt Anatoli Tšubais sanoi Jeltsinin tehneen jotain mahdotonta.

"Hän toi meidät vapauteen. – – Maasta, josta valheet olivat päivittäisiä ja kaikkialla, maahan, joka yrittää elää totuudessa."

Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates oli maanantaina Moskovassa sovittelemassa Putinin kanssa erimielisyyksiä Yhdysvaltain Eurooppaan suunnittelemasta ohjuspuolustusjärjestelmästä.

"Kukaan amerikkalainen ei unohda, kuinka hän [Jeltsin] seisoi panssarivaunun päällä Valkoisen talon ulkopuolella vastustamassa vallankaappausyritystä", Gates sanoi.

Jeltsinin kuolemaa kuvattiin venäläisissä viestimissä yllättäväksi. Vaikka Jeltsin oli kärsinyt sydänvaivoista jo pitkään, hänen terveytensä näytti kohentuneen viime vuosina.

Jätettyään presidentintehtävän viime vuosituhannen viimeisenä päivänä, Jeltsin vetäytyi julkisesta elämästä.

Täyttäessään 70 vuotta vuonna 2001 Jeltsin makasi keuhkokuumeessa sairaalassa, mutta 75-vuotisjuhlat hän vietti Kremlissä. Putin kuvasi tuolloin Jeltsiniä mainesanoilla.

"Voitte kuvailla ensimmäisen presidentin työtä miten haluatte. Mutta kiistatta Boris Nikolajevitšin johdolla venäläiset saivat sen, mikä on kaikkien näiden uudistusten päätarkoitus: vapaus", Putin sanoi.

Samoihin aikoihin tehty mielipidekysely kertoi, että 70 prosenttia venäläisistä uskoi Jeltsinin kauden tuoneen Venäjälle enemmän pahaa kuin hyvää.

Venäjällä muistetaan Jeltsinin ajan huonoista puolista oligarkkien valta, talouskriisit ja humalassa esiintynyt presidentti.

Syntymäpäivähaastattelussaan Izvestija-lehdelle Jeltsin sanoi, ettei Venäjän presidenttinä ollut helppo työskennellä.

"Ensinnäkin se on hyvin raskasta. Toiseksi se on poikkeuksellisen vaikeaa. Ja kolmanneksi, neljänneksi ja siitä eteenpäin, se ei muutu yhtään helpommaksi", Jeltsin sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.