Venäjän ja Georgian ymmärtäjät vastakkain

Jotkut Suomessa ovat aina valmiina heittämään voltin takaperin ymmärtääkseen Venäjää. Siinä ei sinänsä ole mitään kyseenalaista, kunhan päätyy jaloilleen eikä rähmälleen, eikä Venäjän ymmärtäminen estä ymmärtämästä muita.

Viikonvaihteessa asiantuntijakommentit tiedotusvälineissä antoivat kuvan, että Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista löytyy enemmän ymmärrystä Venäjän kuin Georgian toimille.

Suomalaiset asiantuntijat eivät olleet yksin. Myös maailmalla kommenteissa toistui arvio, että Georgia käynnisti torstaina harkiten väkivallan eskalaation sodaksi, aliarvioi Venäjän vastareaktion ja laski väärin odottamalla kouriintuntuvaa tukea Yhdysvalloilta.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bild oli voimakkaimpia ääniä vastakkaisessa leirissä, jonka mukaan Venäjä syyllistyi vakavaan aggressioon ja loi vaarallisen ennakkotapauksen perustelemalla hyökkäystä toiseen maahan kansalaistensa suojelulla.

Georgian syyttäminen ainoana edesvastuuttomuudesta on mahdollista vain, jos jättää huomioimatta torstain hyökkäystä edeltäneen vajaan kahden vuoden mittaisen jännityksen kiristymisen kiistoissa Etelä-Ossetian ja Abhasian separatistisista maakunnista.

Syksyllä 2006 Venäjän silloinen presidentti Vladimir Putin käynnisti aika selvän yrityksen Georgian presidentin Mihail Saakašvilin syrjäyttämiseksi, kun Georgia oli pidättänyt venäläisiä upseereita syytettyinä vakoilusta. Venäjä katkoi postinkulkua myöten Georgian yhteyksiä maailmalle ja boikotoi sen tuotteita epäuskottavin verukkein.

Ahdinkoon joutunut Saakašvili käytti empimättä hyväkseen Venäjän kampanjan nostattamaa kansallismielistä uhmaa Georgiassa.

Saakašvili pysyi vallassa, ja Venäjän kampanja näytti hetkeksi jopa helpottavan. Ulkoministeri Sergei Lavrov matkusti tammikuussa Tbilisiin Saakašvilin toisen kauden virkaanastujaisiin.

Ruuvin kiristäminen alkoi uudelleen jo helmikuussa Kosovon itsenäistyessä, ja kiihtyi Georgian Nato-toiveiden edetessä huhtikuussa.

Sittemmin Venäjä on lisännyt tukeaan separatistiryhmille ja lisännyt vaivihkaa joukkojensa ja muiden avustajiensa määrää kapinamaakunnissa.

Ensin tilanne kiristyi Abhasiassa, mutta paheni sitten Etelä-Ossetiassa. Välikohtaukset muuttuivat päivittäisiksi, ja niissä kuoli aiempaa enemmän ihmisiä. Torstaina Georgian joukot marssivat Etelä-Ossetiaan, ja venäläiset vyöryivät vastakkaisesta suunnasta päivää myöhemmin.

Georgia ei tuhonnut omassa hyökkäyksessään siltoja, teitä eikä tunneleita vaikeuttaakseen venäläisten etenemistä. Venäjällä oli nopeasti paikalla ylivoimaisia määriä raskasta aseistusta ja joukkoja.

Georgian johto tiesi, kuinka lähellä venäläiset olivat ja kuinka kaukana Naton lähimmät joukot olivat. Georgian toiminta vaikuttaa suunnitelmalliselta vain, jos tarkoituksena oli provosoida Venäjän voimankäyttöä. Ajatus vaikuttaa kaukaa haetulta, mutta sitä on yhtä helppo todistella kuin muitakin vallitsevia väitteitä.

Venäjän kannalta asiat ovat menneet paremmin, mikäli asiantuntijat ovat oikeassa länsimaailman heikosta vastareaktiosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi