perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Venäjän kulotukset sulattavat lumen pohjoisnavalta

27.5.2009 20:09

Kulotukset Kazakstanissa, Etelä-Venäjällä ja Kiinassa sulattavat arktisia alueita nopeammin kuin fossiilisten polttoaineiden päästöt. Havainto antaa uuden mahdollisuuden hidastaa Grönlannin ja Pohjoisnavan sulamista.

Kaksivuotisessa POLARCAT-tutkimuksessa seurattiin saasteiden kulkeutumista Pohjoisnavalle satelliittikuvien sekä maalla, meressä ja ilmassa suoritettujen mittausten avulla. Tulokset osoittivat, että valtaosa arktiselle alueelle "satavasta" noesta oli peräisin Etelä-Venäjän kevätkulotuksista ja Siperian maastopaloista.

Nämä nokipäästöt olivat moninkertaiset verrattuna fossiilisten polttoaineiden aiheuttamiin nokipäästöihin.

Kun musta noki laskeutuu Pohjoisnavan neitseelliselle lumelle, se imee auringovaloa tehokkaammin ja sulaa nopeammin.

Tutkijoiden mukaan kevätkulotusten vaikutus tuli yllätyksenä tiedeyhteisölle.

"Nämä tulokset puuttuvat kaikista tähänastisista malleista", sanoo tutkimukseen osallistunut ilmakehätieteen professori Daniel Jacob Harvardin yliopistosta.

Samalla havainto luo toivoa siitä, että arktisten alueiden sulamista voisi hidastaa. Kevätkulotusten hillitseminen voi osoittautua helpommaksi kuin hiilidioksidipäästöjen vähentäminen.

Tulokset julkistetaan POLARCATin kokouksessa New Hampshiren yliopistossa ensi viikolla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.