sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Venäjän rautatieyhtiö maksaa uhreille korvauksia

28.11.2009 19:17

Venäjän rautatieyhtiö RZD on luvannut korvauksia junaturman uhreille. Menehtyneiden perheille maksetaan 500 000 ruplaa eli noin 11 000 euroa. Loukkaantuneille maksetaan 2 200 euroa.

Korvauksista huolimatta yhtiö on jo ehtinyt saada kritiikkiä turvallisuusjärjestelyistään. Junasta ei löytynyt juuri minkäänlaisia ensiapuvälineitä tai lääkekaappia.

Lääkkeitä löytyi lopulta jonkin verran matkustajilta. Niidenkin saaminen viivästyi, koska kukaan ei kertonut 14 vaunua pitkän junan toiseen päähän välittömästä avuntarpeesta. Vaunujen suistuminen ei tuntunut junan toisessa päässä kuin tömähdyksenä.

"Olimme puoli tuntia täysin tietämättömiä siitä mitä on tapahtunut, kunnes meille lopulta kerrottiin, että osa vaunuista on suistunut raiteilta. Sen jälkeen kaikki matkustajat alkoivat kerätä lämpimiä vaatteita, särkylääkkeitä ja sidetarpeita", kertoi matkustaja Boris Gruzd Eho Moskvy-radiokanavalle.

Junaturman takia seudun junaliikenne on ohjattu kulkemaan kiertotietä. Ainakin 60 junaa myöhästyy noin kahdeksan tuntia. Muutokset vaikuttavat 27 000 matkustajan liikkumiseen.

Junaturman paikalla tapahtui myös toinen pommiräjähdys lauantaina, kertoo Venäjän rautatieyhtiön pääjohtaja Vladimir Jakunin.

Kukaan ei loukkaantunut pommin räjähdyksessä. Pelastustyöt turmapaikalla pääsivät jatkumaan räjähdyksen jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.