4.9.2010 13:52
Los Angeles. Vesipullojen jättäminen aavikolle laittomia siirtolaisia varten ei ole rikos, linjaa yhdysvaltalainen tuomioistuin.
Vetoomustuomioistuin Las Vegasissa kumosi perjantaina aiemman oikeuden päätöksen, jonka mukaan ihmisoikeusaktivisti tuomittiin roskaamisesta hänen kuljetettua vesipulloja aavikolle lähelle Meksikon rajaa.
Vetoomustuomioistuimen mukaan aktivistin teolla oli humanitaariset perustelut.
Sadattuhannet ihmiset pyrkivät vuosittain laittomasti Yhdysvaltoihin Meksikon kautta. Osa heistä menehtyy aavikon paahteessa.
Ihmisoikeusjärjestöt vievät rajaseudulle vettä, ruokaa ja muita tarvikkeita laittomia siirtolaisia varten. Aktivistien mukaan Arizonan aavikolta on tänä vuonna löydetty jo yli 200 ihmisen jäänteet.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi