13.6.2009 17:40
Teheran. Iranin korkein johtaja on ajatollah Ali Khamenei. Hän päättää viime kädessä myös ydinohjelmasta ja ulkopolitiikasta, eritoten suhteista Yhdysvaltoihin.
Khamenei näyttää tukevan presidentti Mahmud Ahmadinejadin jyrkkiä kannanottoja, eikä hän peitellyt riemuaan lauantaina.
"Onnittelen kansaa valtaisasta menestyksestä ja kehotan kaikkia olemaan kiitollisia tästä jumalaisesta siunauksesta", Khamenei lausui televisiossa.
Presidentti on riippuvainen myös esimerkiksi valvojien neuvostosta, jota hallitsevat uskonoppineet. Vanhoilliset uskonoppineet luottavat Ahmadinejadiin ja vastustavat uudistusmielisiä poliitikkoja.
Ahmadinejad tunnetaan länsimaissa ennen kaikkea provosoivasta tyylistään ja juutalaisvastaisuudestaan. Hän on sanonut muun muassa, että Israel pitää pyyhkäistä pois maailmankartalta.
Presidentti on puolustanut herkeämättä Iranin oikeutta kehittää ydinohjelmaansa.
Iranissa odotetaan päätöstä vaalivilppisyytöksistä 15.6.2009
Iran kielsi maanlaajuiseksi kaavaillun mielenosoituksen 15.6.2009
Ahmadinejad: Vaalitulos oli isku sortajille 14.6.2009
Lumilautailevan ajatollahin maa 22.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi