perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

WHO varoittaa homeopaattisista hoidoista

21.8.2009 12:13

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa vakavista sairauksista kärsiviä luottamasta homeopaattisiin hoitoihin, kertoo BBC.

WHO antoi varoituksensa, koska monet tutkijat olivat kertoneet olevansa huolissaan siitä, että homeopatian markkinoiminen kehitysmaissa vaarantaa ihmishenkiä.

Kirjeessään tutkijat pyysivät WHO:ta tuomitsemaan homeopatian mainostamisen tuberkuloosin, lasten ripulin, influenssan, malarian ja hiv-tartunnan hoidossa.

"Homeopatia ei suojele eikä paranna ihmisiä näistä sairauksista. Ne, jotka työskentelevät köyhimmillä maaseuduilla, kamppailevat saadakseen tarpeeksi lääkinnällistä apua. Kun homeopatialla korvataan tehoavaa lääkitystä, menetetään ihmishenkiä", brittiläiset ja afrikkalaiset lääkärit perustelevat kirjeessään.

Liverpoolin yliopistollisen sairaalan tartuntatautien erikoislääkäri Nick Beeching muistuttaa, että malarian, tuberkuloosin ja hiv-tartunnan saaneilla on korkea kuolleisuus, mutta näitäkin tauteja voidaan hoitaa ja parantaa oikealla lääkityksellä.

"Homeopatialla ei ole todettu olevan näihin tartuntatauteihin minkäänlaista tehoa, ja on edesvastuutonta jos terveydenhuoltoalan ihmiset mainostavat homeopatiaa vaihtoehtona todistetusti tehoavalle lääkitykselle yhteenkään hengenvaaralliseen sairauteen", Beeching sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.