perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi

11.6.2009 10:55 | Päivitetty: 11.6.2009 19:52

Kin Cheung / AP

Honkongilaiset koululaiset postuivat oppitunnilta hengityssuojaimin varustautuneina. Maan hallitus antoi tänään määräyksen useiden koulujen ja päiväkotien sulkemisesta sikainfluenssatapausten takia.

Honkongilaiset koululaiset postuivat oppitunnilta hengityssuojaimin varustautuneina. Maan hallitus antoi tänään määräyksen useiden koulujen ja päiväkotien sulkemisesta sikainfluenssatapausten takia.

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut sikainfluenssan maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

Järjestön johtaja Margaret Chan kertoo, että ratkaisu perustuu sikainfluenssan leviämisen laajuuteen.

Chan sanoo, että WHO ei kehota sulkemaan rajoja tai rajoittamaan ihmisten liikkumista H1N1-viruksen takia.

Julistuksella ei tässä vaiheessa juuri ole vaikutuksia Suomen viranomaisten toimintaan, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan.

Suomessa jatketaan toimia, joilla epidemian leviäminen pyritään rajaamaan. H1N1-virukseen sairastuneiden hoitoon on varauduttu ja tilannetta seurataan tehostetusti.

WHO pohti iltapäivällä kokouksessaan, nostetaanko järjestön pandemiahälytys toiseksi korkeimmalta viitostasolta kuuteen. Korkein hälytystaso tarkoittaa, että käynnissä on täysimittainen influenssapandemia.

Pandemiajulistus on viimeksi annettu yli 40 vuotta sitten.

WHO on tyynnytellyt varoituksen antamista etukäteen korostaen, että julistus viittaa vain taudin laajaan levinneisyyteen, eikä sen vaarallisuuteen.

Suomi muutti viime viikolla tartuntatautiasetustaan niin, että H1N1-viruksen leviämistä hidastavia toimia voidaan jatkaa pandemiahälytyksen jo tultua.

Aiemman asetuksen mukaan esimerkiksi ihmisten eristäminen pakolla ei pandemiahälytyksen tultua olisi enää ollut mahdollista.

Jos virus rantautuu Suomeen, muutetaan asetusta uudelleen, sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tapani Melkas kertoo.

Asetusmuutoksen vuoksi WHO:n pandemiavaroitus ei juuri muuta tilannetta Suomessa.

Viruksen odotetaan rantautuvan Suomeen toden teolla aikaisintaan syksyllä. Melkas uskoo Suomen järjestelmän kestävän viruksen.

"Valtaosa tautitapauksista on lieviä. Vaikka niitä olisi enemmän, niin ei järjestelmä siihen sorru."

Suomessa on tähän mennessä todettu viisi sikainfluenssatartuntaa.

Uusi virus on Yhdysvaltain ja Meksikon lisäksi levinnyt melko laajalle myös Australiassa, Kanadassa, Britanniassa, Chilessä ja Japanissa.

WHO:n virallisesti vahvistamia tapauksia oli torstaina 27 737. Lieviä tapauksia on luultavasti enemmän, koska niistä näytteet eivät monesti päädy laboratorioihin.

Tautiin on WHO:n mukaan kuollut 141 ihmistä. Kuolemista 106 on Meksikossa ja 27 Yhdysvalloissa.

Suurin osa tautitapauksista on ollut lieviä. WHO korosti kokouksen alla, että pandemiahälytys ei tarkoita, että virus olisi muuntunut vaarallisemmaksi. Korkeammalle hälytystasolle noustaan, jos viruksen tasaisesta leviämisestä on vahvaa näyttöä myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.