torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

YK: Pakistan saa apua liian hitaasti

17.8.2010 17:27

Banaras KHAN / AFP

Tulvista on kärsinyt kaikkiaan noin 15 miljoonaa ihmistä.

Tulvista on kärsinyt kaikkiaan noin 15 miljoonaa ihmistä.

Islamabad. YK hoputti tiistaina kansainvälistä yhteisöä auttamaan tulvien runtelemaa Pakistania. Maahan saapuu avustuskuljetuksia tasaisesti, mutta avun määrä on YK:n mukaan vieläkin liian vähäinen. Tähän mennessä vain kolmasosa tarvittavasta hätäavusta on saapunut maahan. Uusia apulupauksia antoivat Saudi-Arabia, Australia ja Japani.

Yli 1 600 ihmistä surmanneiden tulvien takia yli kuusi miljoonaa pakistanilaista tarvitsee kansainvälistä apua. Tulvista on kärsinyt kaikkiaan noin 15 miljoonaa ihmistä.

YK:n mukaan ruokaa ja puhdasta vettä kyetään toimittamaan tällä hetkellä vain puolelle miljoonalle pakistanilaiselle. Lastenjärjestö Unicef varoittaa, että jopa 3,5 miljoonaa lasta on vaarassa sairastua likaisen veden takia.

"Me emme voi ostaa apulupauksilla vedenpuhdistustabletteja. Kehotan kansainvälistä yhteisöä pikaisesti muuttamaan apulupaukset shekeiksi", järjestön Etelä-Aasian aluejohtaja Daniel Toole sanoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.