torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

YK toivoo satojen miljoonien eurojen avustuksia Haitiin

15.1.2010 11:25 | Päivitetty: 15.1.2010 17:14

Bob Edme / AP

Logistiikkakoordiattori Pascal Simon tarkisti lentokoneeseen lastattua avustuslastia, joka oli lähdössä Haitiin perjantaina Merignacin lentokentältä Etelä-Ranskassa.

Logistiikkakoordiattori Pascal Simon tarkisti lentokoneeseen lastattua avustuslastia, joka oli lähdössä Haitiin perjantaina Merignacin lentokentältä Etelä-Ranskassa.

PORT-AU-PRINCE. YK aikoo esittää hätäpyynnön 550 miljoonan dollarin eli noin 400 miljoonan dollarin keräämiseksi Haitin maanjäristyksen uhrien auttamista varten.

YK kertoi perjantaina myös pohtivansa kenttäsairaalan sijoittamista pääkaupunki Port-au-Princen jalkapallostadionille sekä perustavansa lukuisia katukeittiöitä.

Maailman ruokaohjelman WFP:n varastoista vietiin perjantaina ilmeisesti jonkin verran ruokaa Port-au-Princessä. WFP:n edustaja kertoi iltapäivällä, että ruokaa oli lopulta viety melko vähän. Toisen WFP:n edustajan mukaan varastoihin ei ollut edes murtauduttu.

WFP aikoo joka tapauksessa aloittaa mahdollisimman pian ruokapakettien jakelun. Ennen maanjäristystä varastoissa oli 15 tonnia ruokaa.

Ruokavarkaudesta kertonut WFP:n edustaja korosti, että ruuan varastaminen on normaalia poikkeustilanteissa. Hänen mukaansa myös pääkaupungin ruokakaupat on "tyhjennetty".

Haitissa, ja etenkään pääkaupungissa ei ole ollut läheskään riittävästi ruokaa tai puhdasta vettä maanjäristyksen jälkeen. YK:n arvion mukaan noin 300 000 ihmistä on jäänyt kodittomaksi.

Port-au-Princessä sijaitsevan orpokodin johtaja kertoi BBC:lle, että pääkaupunkilaiset ovat keränneet maallisen omaisuutensa kasaan ja jättäneet Port-au-Princen.

Pääkaupungin kaduilla makaa kuitenkin tuhansia loukkaantuneita ihmisiä jo kolmatta yötä. Murtuneiden luiden tuottama tuska vääristää kasvot, ja epätoivo sekoittuu suuttumukseen.

"Olemme odottaneet kolme yötä, mutta mitään apua emme ole saaneet, emme edes rohkaisevia sanoja presidentiltä. Mitä meidän pitäisi tehdä?" kysyy äitiään ja sisartaan kadulla hoitava Pierre Jackson.

Sekä Jacksonin äidin että sisaren jalat ovat murtuneet.

Kansainvälisen avun saapumista hidastavat pahoin vaurioituneet liikenneyhteydet. Laivat eivät pääse satamaan, ja Port-au-Princen lentokenttä on täysin tukossa. Vielä suurempi ongelma on avustuslähetysten juuttuminen lentokentälle, kun teiden huono kunto estää tehokkaan jakelun.

Lisäksi Haitissa pelätään avustusryhmien turvallisuuden puolesta maanjäristyksen uhrien epätoivon kiihtyessä.

"Taidamme kaikki tietää, että pahimmassa puutteessa olevien keskuudessa tunnelma on kiristymässä. Maltteja tullaan menettämään", YK:n rauhanturvaajien edustaja David Wimhurst sanoi uutistoimisto AP:lle.

Kasvavan epätoivon ja turhautumisen keskellä osa kaupunkilaisista on kuitenkin itse tarttunut toimeen raunioihin hautautuneiden pelastamiseksi. Port-au-Princessä eloonjääneitä on kaivettu betoniröykkiöistä esiin pelkin käsivoimin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.