perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

YK-asiantuntija: Kirgisiassa tapetaan ja raiskataan etnisin perustein

14.6.2010 17:27 | Päivitetty: 15.6.2010 0:23

VIKTOR DRAtšEV / afp

Uzbekkiäiti pitelee lastaan odotellessaan talon raunioissa rajanylitystä Uzbekistanin puolellle.

Uzbekkiäiti pitelee lastaan odotellessaan talon raunioissa rajanylitystä Uzbekistanin puolellle.

Geneve, Yorkišlok, Uzbekistan. Kansainvälinen Punainen Risti arvioi, että Uzbekistaniin on tullut jo 80 000 pakolaista Kirgisiasta. Lisäksi maiden välisellä rajalla arviolta jopa 100 000 ihmistä odottaa pääsyä Uzbekistaniin.

Uzbekistan ilmoitti aiemmin maanantaina sulkevansa maiden välisen rajan, koska se ei pysty enää ottamaan vastaan lisää pakolaisia.

Uzbekistanin varapääministeri sanoo, että maa tarvitsee pikaisesti kansainvälistä apua.

Kirgisian levottomuuksia ovat paenneet ennen muuta maassa asuvat uzbekit.

Uzbekistan on perustanut leirejä nälästä ja pelosta kärsiville pakolaisille, joista viranomaisten mukaan suurin osa on naisia, lapsia ja vanhuksia.

Ošin kaupungissa aseiden pauke jatkui maanantaina kiivaana. Kaduilla lojui ruumiita yhteenottojen jäljiltä.

Torstaina alkaneiden mellakoiden uhrimäärästä on vaihtelevia tietoja. Uutistoimisto Reutersin mukaan kuolleita on ainakin 124, AP:n mukaan 138. Loukkaantuneita on lähes 1 800.

Uhrimäärä voi todellisuudessa olla huomattavasti suurempi.

Uzbekkiyhteisön johtajan mukaan kuolleita on ainakin 200. Punaisen ristin edustaja puolestaan sanoo nähneensä sadan ihmisen hautaamisen ainoastaan yhdellä hautausmaalla.

Pakolaiset ovat kertoneet, että monia uzbekkityttöjä on raiskattu ja että kirgisialaiset tarkka-ampuja olisivat ampuneet heitä rajanylityspaikalla.

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay kiirehti viranomaisia suojelemaan kansalaisiaan riippumatta heidän etnisestä taustastaan.

"Vaikuttaa siltä, että ihmisiä – myös lapsia – tapetaan ja raiskataan silmittömästi etnisin perustein", Pillay sanoi lausunnossaan.

"On ollut pitkään tiedossa, että alue on potentiaalinen ruutitynnyri. On elintärkeää, että viranomaiset pysäyttävät väkivallan, joka näyttää olevan järjestäytynyttä ja hyvin suunniteltua. Muuten se uhkaa levitä muualle Kirgisiaan ja jopa naapurimaihin", hän sanoi.

Levottomuudet alkoivat viime viikon torstaina uzbekki- ja kirgiisinuorten kahakoinnista, mutta levisivät nopeasti laajoille alueille.

Kirgiisien on kerrottu ampuneen uzbekkeja ja sytyttäneen suuren määrän rakennuksia palamaan heidän asuinalueillaan.

Ošin kaupungin kaduilla on liikkunut myös veitsin ja tuliasein aseistautuneita uzbekkijoukkoja.

Kirgisian väliaikaishallitus on syyttänyt tilanteesta syrjäytetyn presidentin Kurmanbek Bakijevin tukijoukkoja.

Oš on paitsi Kirgisian uzbekkivähemmistön keskittymä, myös Bakijevin vahvin tukialue. Minskissä maanpaossa elävä Bakijev on kiistänyt väitteet ja vakuuttanut ettei hänellä ole mitään tekemistä mellakoiden kanssa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.