16.10.2009 0:33
pariisi. Ranskan ydinturvallisuusviranomainen ASN on keskeyttänyt purkutyöt ydinjätteenkäsittelylaitoksella Etelä-Ranskassa turvallisuusriskien vuoksi.
ASN kertoi syyksi, että laitoksesta oli löydetty plutoniumia, jota laitoksen omistaja ei ollut huomannut eikä raportoitunut turvallisuusviranomaisille.
Valtion ydinenergiakomission (CEA) omistamaa laitosta pyöritti ydinvoimalayhtiö Areva.
Etelä-Ranskan Cadarachessa sijaitsevassa laitoksessa uskottiin olevan noin kahdeksan kiloa plutoniumia. CEA:n mukaan sieltä on kuitenkin löydetty 22 kiloa. ASN arvioi, että kaikkiaan plutoniumia saatetaan löytää 39 kiloa.
ASN:n mukaan tapaus on kansainvälisellä ydinvahinkojen asteikolla toisen asteen vahinko. Asteikko ulottuu seitsemään.
Plutoniumia erotetaan jälleenkäsittelyssä ydinvoimaloiden käyttämästä polttoaineesta.
Se on hyvin vaarallista. Plutoniumia voidaan käyttää ydinaseiden valmistamiseen. Esimerkiksi Nagasakin pommin valmistamiseen riitti kuusi kiloa plutoniumia.
ASN:n mukaan laitoksen plutoniumista ei kuitenkaan ollut konkreettista vahinkoa alueen työntekijöille.
Ranskan Greenpeace väitti Arevaa ja komissiota kykenemättömiksi hallinnoimaan ydinjätteitä.
"Cadarachessa paljastunut tapaus, jossa useita kiloja plutoniumia on jäänyt merkitsemättä mihinkään inventaarioon, muodostaa yhden vakavimmista tapauksista ydinvoimalaitoksissa pitkään aikaan", Ranskan Greenpeacen edustaja Yannick Rousselet sanoi järjestön tiedotteessa.
Cadarachen laitosta oltiin purkamassa, koska se on arvioitu liian turvattomaksi alueen maanjäristysriskin vuoksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi