sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Yhdysvallat haastoi Arizonan oikeuteen siirtolaislaista

7.7.2010 0:36

Phoenix. Yhdysvaltojen oikeusministeriö on nostanut oikeudessa kanteen, jonka mukaan Arizonan osavaltion uusi siirtolaislaki on vastoin maan perustuslakia.

Kanne nostettiin Phoenixin alioikeudessa tiistaina. Yhdysvaltojen hallituksen mielestä osavaltion laki kaappaa liittovaltiolta sille kuuluvaa valtaa, koska valtuus maahanmuuton rajoittamiseen kuuluu liittovaltiolle.

Uusi siirtolaislaki on Yhdysvaltojen tiukin. Sen mukaan osavaltion poliisit voivat kysellä ihmisiltä maassaololupia samalla kun he tutkivat esimerkiksi liikennerikkomuksia. Ilman papereita olevat voidaan pidättää. Laittomasti maassa olevat poliisi voi luovuttaa siirtolaisviranomaisille karkotettaviksi.

Lain on määrä tulla voimaan tämän kuun lopulla, mutta hallitus hakee oikeudessa lykkäystä siihen asti, kunnes oikeuskiista on ratkaistu.

Hallituksen tavoitteena on saada laki mitätöityä.

Arizonalaiset republikaanit tuomitsivat kanteen tuoreeltaan. Senaattori Russell Pearcen mielestä kanne loukkaa laillisuusperiaatetta, Arizonaa ja sen asukkaita.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.