sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Yli 150 Somalian taisteluita paenneen pelättiin hukkuneen

28.12.2006 9:39 | Päivitetty: 29.12.2006 21:25

Mohamed Sheikh Nor / AP

Etiopialaissotilaat etenivät perjantaina kuorma-auton lavalla kohti entistä Yhdysvaltain suurlähetystöä Mogadishussa.

Etiopialaissotilaat etenivät perjantaina kuorma-auton lavalla kohti entistä Yhdysvaltain suurlähetystöä Mogadishussa.

Geneve/Mogadishu. Levottomuudet ja pelko uusista taisteluista ovat pakottaneet tuhannet somalialaiset pakenemaan kodeistaan viime päivinä, Kansainvälinen Punainen Risti arvioi perjantaina.

Osa on pyrkinyt ulkomaille. Ainakin yli 150 ihmisen oletettiin kuolleen, kun kaksi Somaliasta paenneita ihmisiä kuljettanut venettä oli kaatunut myöhään keskiviikkoiltana Jemenin rannikon lähistöllä, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR kertoi perjantaina.

"Kuolleita on varmasti 34. 123 ihmistä on yhä kateissa ja heidän oletetaan kuolleen", UNHCR:n tiedottaja William Spindler sanoi.

Ihmissalakuljettajat yrittivät tuoda samaan paikkaan yhteensä neljää venettä. Kaksi niistä pääsi maihin. UNHCR:n mukaan suurin osa eloonjääneistä 357 matkustajasta oli somalialaisia, osa etiopialaisia.

UNHCR on pyytänyt naapurimaita päästämään maahan Somaliasta paenneita ihmisiä. Jemeniin on saapunut yli 25 800 ihmistä Somaliasta vuoden aikana.

Somaliassa väliaikaishallituksen pääministeri Ali Mohamed Gedi saapui pääkaupunki Mogadishuun, kun islamistit olivat vetäytyneet sieltä Etiopian ja väliaikaishallituksen joukkojen ajamina.

Aseistetussa saattueessa saapunut Gedi lupasi somalialaisille rauhaa ja vakautta. Hän lupasi yhdistää Mogadishun vihamieliset klaanit.

"Pyrin lähipäivinä käymään kaupungin joka osassa", Gedi sanoi.

Uutistoimistojen mukaan tuhannet mogadishulaiset tervehtivät Gediä hurraten. Toisaalla kaupungissa tuhannet kaupunkilaiset taas osoittivat mieltään etiopialaisjoukkoja vastaan ja heittivät esimerkiksi kiviä.

Islamilaisten tuomioistuinten liiton johtaja Sharif Sheik Ahmed lupasi jatkaa taistelua Etelä-Somaliasta käsin. "Emme aio paeta vihollisiamme", hän sanoi Kismayon kaupungista.

Etiopia taas sanoo jatkavansa taistelua kunnes kaikki äärimuslimit on nujerrettu.

YK ilmoitti perjantaina, että se jatkaa avustuslentoja Somaliaan viikonloppuna. Lennot oli keskeytetty levottomuuksien vuoksi.

Somalia on kärsinyt loppuvuonna paitsi levottomuuksista, myös rankkasateiden tuomista tulvista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.