sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Yli 50 000 kiinalaislasta saanut vaivoja maitojauheesta

21.9.2008 16:22 | Päivitetty: 22.9.2008 13:23

AFP

Vanhempia lapsineen jonottamassa hoitoon pääsyä Hefeissä, Itä-Kiinassa.

Vanhempia lapsineen jonottamassa hoitoon pääsyä Hefeissä, Itä-Kiinassa.

Peking/Geneve. Kiinan maitoskandaalin takia sairaalaan on joutunut jo lähes 13 000 pikkulasta, kertoivat kiinalaiset tiedotusvälineet sunnuntaina. Neljä lasta on kuollut. Oireita kerrotaan olevan yli 50  000 pikkulapsella.

Lapset ovat juoneet melamiinia sisältävästä jauheesta tehtyä maitoa. Melamiinia käytetään muovien valmistukseen. Maidontuottajien epäillään lisänneen sitä maitoon tarkoituksella, koska se saa laimennetun maidon vaikuttamaan proteiinipitoisemmalta.

Kiinan tuotevalvontaviraston johtaja Li Changjiang on eronnut tehtävästään myrkkymaitoskandaalin vuoksi. Asiasta kertoo uutistoimisto Xinhua maanantaina.

Terveysministeriön mukaan 104 lapsella on vakavia oireita. Sairaalasta on päässyt yli 1 500 lasta.

Hongkongissa supermarketit poistivat hyllyiltään Nestlen maitojauheet, kun sanomalehdessä oli kerrottu sen sisältävän melamiinia.

Nestle antoi lausunnon, jossa se sanoi, että Hongkongin viranomaisten hyväksymissä laboratorioissa tehdyt kokeet osoittivat yhden maitojauheen puhtaaksi. Toisesta maitojauheesta oli Hongkongissa sen sijaan löytynyt melamiinia. Tuo jauhe on tarkoitettu ruoanlaittoon eikä pikkulasten juotavaksi, sanoi Nestlen tiedottaja sunnuntai-iltana.

Hongkongissa kolmivuotiaalla tytöllä oli todettu munuaiskiviä hänen juotuaan melamiinin saastuttamaa maitoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.