8.6.2006 7:48 | Päivitetty: 8.6.2006 18:24
Moskova. Yhä useampi venäläinen kannattaa perustuslain muuttamista niin, että presidentti Vladimir Putinvoisi jatkaa tehtävässään kolmannen kauden. Putin on kieltäytynyt kunniasta moneen kertaan, viimeksi toukokuussa. Vaalit järjestetään 2008.
Levada Tsentr -tutkimuslaitoksen torstaina julkaiseman mielipidetiedustelun mukaan peräti 59 prosenttia venäläisistä pitää perustuslain muutosta hyvänä tai melko hyvänä ajatuksena.
Vain 29 prosenttia vastustaa kolmatta kautta. 12 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Tutkimuksessa haastateltiin 1 600 ihmistä 128 paikkakunnalla. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.
Kolmannen kauden kannatus on noussut selvästi viime talvesta. Samalla sellaisen järjestäminen on käynyt entistä epätodennäköisemmäksi, sillä kolmatta kautta kannattaneet Kremlin niin kutsutut silovikit ovat jääneet sisäisessä valtataistelussa heikommalle.
Putin on kertonut haluavansa vaikuttaa seuraajansa nimittämiseen sikäli kuin vain voi. Hänen suosikkejaan ovat varapääministeri Dmitri Medvedev ja puolustusministeri Sergei Ivanov. Molempien kannatus on tuoreessa tiedustelussa tosin laskenut selvästi kuukauden takaisesta.
Presidentti piti toukokuussa Kansakunnan tila -puheen, jossa hän hyökkäsi voimakkaasti korruptiota vastaan. Tämän jälkeen tullihallinnossa on järjestetty suuri puhdistus, pääsyyttäjä Vladimir Ustinov on erotettu ja väärinkäytöksiä on metsästetty alueiden hallinnoista. Kaikki tämä näyttää lisänneen Putinin kannatusta.
Mahdollisella presidentin suosikilla ei pitäisi olla vuoden 2008 vaaleissa mitään hätää. Levada Tsentrin mielipidetiedustelun mukaan 43 prosenttia kansasta äänestää suoraan sitä ehdokasta, jota Putin pitää parhaana.
Jos vaalit järjestettäisiin ensi sunnuntaina keräisi Putin kolmanneksen äänistä muiden saadessa muutaman prosentin kannatuksen. Ja jos Putin ei olisi mukana, olisi voittaja Medvedev, jota pidetään tällä hetkellä istuvan presidentin ykkössuosikkina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi