sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Ystävätön pahisvaltio

24.9.2007 19:04

Myanmarin mielenosoitukset voivat asiantuntijoiden mukaan päättyä punaiseen vallankumoukseen tai verilöylyyn. Oranssinpunaisiin asuihin pukeutuneiden buddhalaismunkkien rinnalla marssivat tavalliset myanmarilaiset heiluttavat punaisia kankaanriekaleita väkivallattomuuden symbolina.

Myanmaria hallitseva sotilasjuntta tuskin liikuttuu ihmismassan lauluista ja rukouksista. Sotilasjuntta on tunnettu siitä, että vastarinta vaiennetaan pelottelulla, vainolla ja kidutuksella.

Myanmarin pahisjengin johtaja on 73-vuotias Than Shwe, jonka määräysvallassa on noin puolen miljoonan sotilaan armeija. Shwe on ollut vallassa vuodesta 1992.

Julkisuudessa hyvin harvoin esiintyvän, taikauskoisen Shwen sanotaan inhoavan oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä rajattomasti.

Rutiköyhät myanmarilaiset suuttuivat johtajalleen tosissaan viime vuonna, kun Schwenin tytär vietti yltäkylläisiä häitä kansan varoilla.

Julkisuuteen vuotaneen videotallenteen mukaan morsiamella oli kaulassaan kirsikankokoisista timanteista valmistettu koru ja muita jalokiviä. Hääpari sai lahjoja yli 50 miljoonan dollarin arvosta.

Iäkkään ja viime aikoina sairastelleen Schwen "oikeana kätenä" pidetään Maung Ayea, jolla on tiettävästi läheiset suhteet valtiolliseen hämäräbisnekseen, kuten huumekauppaan.

Ayea kuvaillaan häikäilemättömäksi, muukalaiskammoiseksi ja viinaan meneväksi.

Shwen "vasen käsi" on Soe Win, joka ansaitsi kannuksensa murskaamalla väkivaltaisesti vuoden 1988 kansannousun.

Britannia antoi toisen maailmansodan aikana japanilaismiehityksessä olleelle Burmalle itsenäisyyden vuonna 1948.

Vuodesta 1962 Burma ja sittemmin Myanmar on ollut sotilashallinnon alaisena.

Vuosikymmenten mittaan miehet ovat vaihtuneet ja otteet koventuneet. Junttaan ajoittain ajautuneet pehmoilijat ovat saaneet armotta maistaa omaa lääkettään.

Edellisen kerran kansa nousi hirmuhallintoa vastaan vuonna 1988, hyvin verisin seurauksin.

Myanmarissa järjestettiin kuitenkin vuonna 1990 ensimmäistä kertaa 30 vuoteen monipuoluevaalit. Vaalit olivat demokraattiset, kunnes tulos selvisi.

Sotilasjuntta raivostui, kun myanmarilaisista valtaosa oli antanut äänensä Suu Kyin johtamalle Kansalliselle demokratialiitolle.

Himuhallinto mitätöi vaalituloksen, rankaisi demokratiajohtajia kotiarestilla ja nosti yleistä julmuusvaihdetta.

Kotimaassaan sotilasjuntta on pelätty ja vihattu, eikä sillä maailmallakaan ole ystäviä.

Ihmisoikeuksien pahimpana polkijana tunnetun maa ainoa tuki on Kiina, joka on sen suurin kauppakumppani.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.