torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Zahra Abdulla Mogadishussa: "Kukaan ei tiedä, kenellä on valta"

28.12.2006 16:26

Mogadishussa vallitsivat torstaina iltapäivällä pelko ja epävarmuus. Islamistitaistelijoiden vetäydyttyä pääkaupungista ryöstely ja sekasorto alkoi välittömästi.

"Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, kenellä on valta. Roistot ryöstelevät ja tavalliset kansalaiset yrittävät pysytellä turvassa kodeissaan. Kuulin että kaksi ihmistä tässä lähistöllä on jo kuollut ryöstelyissä", helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Zahra Addulla kertoi puhelimitse Mogadishusta Helsingin Sanomille.

"Kaupat ja koulut ovat kaikki suljettuina. Naapurimme oli käynyt aiemmin kaupungilla ja sanoi, että isoissa kaupoissa kaikki on suurten lukkojen takana."

Abdulla oli malarian tyyppisen sairauden kourissa ja kovassa kuumeessa. Hän oli tullut Mogadishuun viikkoa aiemmin tapaamaan perhettään ja kouluttamaan opettajia paikalliseen tyttökouluun, mutta ehti olla kaupungissa vasta kaksi päivää ennen kun koulut suljettiin levottomuuksien vuoksi.

"Minun oli tarkoitus palata näihin aikoihin jo Suomeen, mutta kaikki tapahtui niin äkkiä, etteivät ihmiset edes ehtineet paeta."

Abdulla toivoi, että kansainvälinen yhteisö ja EU ottaisivat vastuuta Somalian kaoottisesta tilanteesta.

"Avustusjärjestöjen pitäisi päästä maahan välittömästi. Ihmiset ovat täällä nyt täysin oman onnensa nojassa. Toivomme että siviililennot alkaisivat taas pian. Nyt lääkkeet ja ruokavarastot tyhjenevät. Satama ei toimi ja eilen illalla lentokentältä oli kuulemma ryöstetty kaikki minkä pystyi viemään mukanaan."

Ryöstelijät ovat Abdullan mukaan tähän mennessä keskittyneet koluamaan islamistien jättämiä toimipaikkoja sekä ryöstämään kauppoja ja sairaaloita. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti mihin suuntaan tahansa.

"Ihmiset ovat hyvin peloissaan. Jos hallitus ei tule hallitsemaan, se tarkoittaa taas, että jokainen hallitsee itse – tai ne, joilla on aseita. Koskaan ei tiedä, mihin ryöstelijät seuraavaksi menevät."

Kaupungissa toivotaan nyt, että pääkaupunkiin saapuva hallitus myös hallitsisi käytännön tasolla, ja toisi järjestyksen kaupunkiin.

"Ihmiset ovat väsyneet sotimiseen. He toivovat, että muutosta tehtäisiin politiikalla eikä taistelemalla."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>