Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Naiset masentuvat miehiä useammin, ja tutkijat nostavat nyt syyksi palkkaerot

Naiset eivät ole miehiä masentuneempia sukupuolensa vaan elämänolosuhteiden takia, aiheesta väitellyt tutkija Sanna Rikala sanoo. Samankaltaiseen tulokseen tulivat amerikkalaistutkijat.

Ura
 
Sari Gustafsson / Lehtikuva
Naiset masentuvat miehiä enemmän. Amerikkalaistutkimuksen mukaan palkkaerot voivat lisätä masennusriskiä.
Naiset masentuvat miehiä enemmän. Amerikkalaistutkimuksen mukaan palkkaerot voivat lisätä masennusriskiä. Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva

Sukupuolten välinen palkkaero voi lisätä naisten masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta, tuore amerikkalaistutkimus kertoo.

Jo pitkään on tiedetty, että naiset kärsivät masennuksesta miehiä useammin. Syitä naisten suurempaan masentuneisuuteen tutkimukset eivät kuitenkaan ole tyhjentävästi pystyneet selittämään.

Nyt New Yorkin Columbian yliopiston tutkijat ovat löytäneet yhden mahdollisen syyn: miesten ja naisten väliset palkkaerot ja taustalla vaikuttavan syrjinnän.

Columbian yliopiston Mailman-laitoksen tutkijat kävivät tutkimusta varten läpi 22 581 amerikkalaisen työntekijän tiedot.

Naisilla oli kaksi ja puoli kertaa suurempi todennäköisyys sairastua masennukseen, jos he ansaitsivat vähemmän samoissa työtehtävissä kuin miehet. Ahdistuneisuuden todennäköisyys oli neljä kertaa suurempi kuin miehillä.

Ero tasaantui, jos palkkaeroa ei ollut. Kun naiset tienasivat saman verran kuin samanlaisia tehtäviä hoitavat mieskollegansa, masennuksen ja ahdistuneisuuden todennäköisyys oli lähes sama kuin miehillä.

Tutkijatohtori Sanna Rikala pitää tutkimustulosta kiinnostavana – mutta se ei yllätä häntä.

”Melkein aina kun tasataan olosuhteet, eli kun on samanlainen työ ja palkka sekä samanlainen määrä kotityötä, lastenhoitoa tai muuta vastuuta elämässä, masentuneisuuden esiintyminen tasaantuu tai ero häviää. Tämä on todistettu moneen kertaan”, Tampereen yliopistossa työskentelevä Rikala sanoo.

Columbian yliopiston tutkimus on kuitenkin ensimmäinen, jossa Rikala on nähnyt palkkaerot ja masentuneisuuden yhdistettävän näin suoraan.

Rikala on tehnyt työssä uupuneista naisista väitöskirjatutkimuksensa. Sitä varten hän haastatteli sairauslomalle jääneitä naisia.

Haastateltavien mielestä heidän masennuksensa syy oli yritetty laittaa naisten yksilöllisten psyykkisten ominaisuuksien piikkiin. Naiset itse sen sijaan kokivat, että masennus oli työperäinen asia, joka johtui esimerkiksi muutoksista töissä, työpaikkakiusaamisesta tai muista sosiaalisista tilanteista.

Rikalan väitöskirja ja Columbian yliopiston tutkimus ovat siis linjassa keskenään.

”Tuloksissa tulee ilmi, etteivät naiset ole masentuneempia sukupuolensa vaan elämänolosuhteidensa takia”, Rikala sanoo.

”Tutkimustulokseni puoltavat vahvasti olosuhteisiin, sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin liittyvää tulkintaa masennuksesta.”

Samasta asiasta puhuu amerikkalaistutkimukseen osallistunut apulaisprofessori Katherine Keyes Columbian yliopiston tiedotteessa.

”Vaikka yleisesti uskotaan, että sukupuolten erot masentuneisuudessa ja ahdistuneisuudessa ovat juuriltaan biologisia, nämä tulokset viittaavat siihen, että erot ovat sosiaalisesti rakentuneita paljon enemmän kuin on luultu”, Keyes sanoo.

Tulokset pätivät myös johtajanaisiin. Kollegojaan vähemmän tienaavilla johtajanaisilla oli suurempi todennäköisyys kärsiä masennuksesta tai ahdistuksesta kuin miehillä.

Yhdysvalloissa naisen dollari on tutkijoiden mukaan 82 senttiä. Yhdysvaltain väestörekisterin mediaanitulotietojen mukaan naisen dollari on vain 79 senttiä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!