Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Keinosiementäjän tyttärestä piti tulla opettaja – nyt hän tarjoilee kuohuvaa omassa vaatekaupassaan

Irma Jengin vaatekauppa Töölössä ei ole perinteinen kivijalkaputiikki: siellä bailataan usein. Pitkän uran it-alalla tehnyt yrittäjä haluaa saada ihmiset viihtymään.

Ura
 
Juhani Niiranen / HS
Irma Jengin (oik.) vaateputiikissa voi pitää yksityisjuhlia. Tarjolla on kuohuvaa ja cocktailpaloja.
Irma Jengin (oik.) vaateputiikissa voi pitää yksityisjuhlia. Tarjolla on kuohuvaa ja cocktailpaloja. Kuva: Juhani Niiranen / HS

”Idea omasta vaatekaupasta tuli Argentiinassa. Olin Buenos Airesissa juhlimassa kaksoslikkakavereideni viisikymppisiä.

Sillä reissulla löysimme vaateliikkeiden outlet-kadun. Kiersimme kauppoja, mutta kun kysyimme kokoamme, he katsoivat meitä kuin olisimme jotain amatsoneja. Heiltä ei löytynyt meidän kokoamme.

Silloin tuli mieleen, että pitääkö tässä laittaa itse putiikki pystyyn. Olen kokoa 48. Jos ihminen ei kuulu kokoon 36–42, se ei tarkoita, että tarvitsisi pukeutua tuhkaan ja säkkiin.

Argentiinasta tullessa aloin miettiä ajatusta ihan tosissaan. Olin päivätyössä it-alalla, mutta perustin ystäväni kanssa Fantastico-verkkokaupan vuonna 2011. Kaikkea hulluahan tässä on tullut tehtyä, joten mitä väliä?

Erinäisten mutkien kautta liiketila löytyi Töölön Museokadulta. Putiikissa myydään vaatteita ja asusteita kaikenkokoisille naisille. Ja järjestetään erilaisia tapahtumia. Ilman näitä bailuja homma olisi kaatunut jo kauan sitten.

Yrittämisestä minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta – eikä ole suvussakaan. Äitini on keinosiementäjä. Isä yritti erilaisia hommia, mutta ei niistä mitään tullut. Viina vei miestä. Äiti elätti miehen ja kolme mukulaa, joista minä olen vanhin. Äiti on ollut uskomattoman sitkeä ja kova tekemään töitä.

Pikkulikkana minusta piti tulla kampaaja. Olen kotoisin Raumalta ja kävin siellä koulut lukioon asti. Lähdin lukemaan matematiikkaa ja kemiaa Turun yliopistoon. Matikan laudaturilla pääsi suoraan sisään.

Tein opiskeluaikana töitä kesäisin ja välillä talvisinkin. Olen ollut maanmittarina, huoltoaseman kassana, hyttiemäntänä, tarjoilijana, konttorissa, rautakaupassa ja turvajalkinemyyjänä telakalla.

Ajatus oli silti ryhtyä opettajaksi. Siihen oli kolme hyvää syytä: kesä-, heinä- ja elokuu.

Mieli muuttui Sysmässä, jonne menin tuuraamaan 1987. Oli sellainen tunti, että kymppiluokkalaiset heittelivät matikan kirjoja kolmannen kerroksen ikkunasta ulos. Sanoin, että menette ne hakemaan. Hehän lähtivät, mutta kiipesivät sinne talon ulkopuolelta ränniä pitkin.

Siinä vaiheessa päätin, että tämä ei ole minun juttuni. Minulla ei ole hommaan tarvittavaa auktoriteettia.

Siirryin it-puolelle. Kävin it-kurssin ja pääsin matematiikkataustani takia töihin tietokoneyritykseen suunnittelijaksi. Parin vuoden jälkeen menin vakuutusyhtiöön koodaajaksi. 1990-luvun laman jälkeen sain loistavan tarjouksen eläkeyhtiöstä Helsingissä ja vaihdoin sinne.

Olimme yrittäneet pitkään mieheni kanssa lasta – turhaan. Mutta vuoden kuluttua työpaikan vaihtamisesta huomasin olevani raskaana. Saimme ihanan pojan.

Kun tulin äitiyslomalta takaisin töihin tiiminvetäjäksi, 14 hengen tiimi oli poissa ollessani muuttunut 50 hengen tiimiksi.

Homma levisi käsiin. Sairastuin työuupumukseen. Kun palasin sairauslomalta töihin, tiimi jaettiin kahtia. Sain toisesta tiiminvetäjästä paljon tukea.

Myöhemmin uupumus uusiutui. Olin silloin jo eronnut poikani isästä, ja minulla oli uudessa avioliitossani todella vaikeaa. Tuntui, ettei mistään tule mitään. Sain kuitenkin haettua uuden työpaikan, vaikka kaikki tuntui kaatuvan päälle.

Olen ollut naimisissa useita kertoja. Mottoni onkin Facebookissa näkemäni viisaus: ”I never make the same mistake twice. I make it five or six times to be sure.” (En koskaan tee samaan virhettä kahdesti. Teen sen viisi tai kuusi kertaa ollakseni varma.)

Kertoja on neljä ja puoli. Yksi jäi puolikkaaksi, sillä ulkomailla solmittua avioliittoa ei ole virallistettu Suomessa.

Vuonna 2008 vaihdoin työpaikkaa pankkialalle. Pian tuli kuitenkin organisaatiouudistus. Minusta tehtiin määrittelijä, mutta se ei ollut minun juttuni.

Hain uusia hommia, kahdesti myös kunnanjohtajaksi: Leppävirralle ja Suomussalmelle.

Ajattelin, että koska minulla pukkaa ideoita niin, ettei ehdi puoliakaan toteuttaa, saisin pienelle kunnalle helposti julkisuutta ja uusia asukkaita.

Kunnanjohtajahaastatteluihin ei tullut kutsua.

Argentiinan-matkan jälkeen perustin siis Fantasticon, mutta olin myös päivätyössä. Sitten työ ulkoistettiin toiseen yhtiöön. Ilmoitettiin, että töitä on vuodeksi. Viime vuonna yli 200 työntekijästä 70 laitettiin pihalle. Minulla oli yksikönpäällikön palkka mutta asiantuntijat tehtävät. Se oli sillä selvä. Työt loppuivat.

Verkkokauppa ei toiminut. Rahaa meni, mistään ei tullut. Suurilla firmoilla on ilmaiset toimitukset ja palautukset ja varastoa riittää, vaikka tuotteita olisi paljon maailmalla. Verkkokaupan päivittäminen vaati toisen myyjän kokopäiväisesti. Aivan liian kallista Suomessa, kun palkkakulut ovat eläkemaksujen kanssa enemmän kuin puolitoista kertaa työntekijän bruttopalkka.

Aloin pitää kavereille vaatekutsuja kotona. Kohta vaatteita oli joka paikassa niin paljon, että täytyi löytää tila bailujen pitämiseen.

Kutsut ovat se minun juttuni. Kuka tahansa voi varata putiikin ja pitää siellä ystävilleen yksityiset bileet. Varaaja saa heti 50 euron alennuksen tuotteesta, ja putiikissa on tarjolla cocktailpaloja sekä kuohuvaa. Kun keksin tämän, homma räjähti. Varauksia on kesäkuulle saakka.

Olen järjestänyt muotinäytöksiä, ja täällä on esiintynyt myös laulajia. Taiteiden yönä ikkunassamme tehtiin pikastailauksia. Välillä putiikissa on kosmetologi, kampaaja tai hieroja, joskus tarot-korttien tulkitsija.

Talvella on hiljaista, avataan vasta kahdelta. Yrittäminen on vielä tehty Suomessa niin vaikeaksi, etten tiedä, olisinko siihen ryhtynyt, jos olisin tiennyt.

Mutta olen oppinut muutamassa vuodessa enemmän kuin palkkatyössä vuosikymmenessä. Ja nautin tästä. On ihanaa löytää asiakkaalle oikeat värit ja mallit.

Vahvuuteni on se, että osaan saada ihmiset viihtymään. Ehkä se vaikuttaa, että olen alkoholistiperheestä ja oppinut aistimaan, millainen fiilis ihmisillä on. Kotona piti aina olla varpaillaan, koskaan ei tiennyt, milloin pitää mennä piiloon mattopinon taakse ennen kuin sota alkaa.

Vaatteet putiikkiin haetaan Pariisista. Käyn siellä monta kertaa vuodessa. Ahdan laukkuihin niin paljon kuin vain mahtuu ja lähetän loput Suomeen.

Olen nyt 56-vuotias mutten tiedä, mitä isona teen. Minulle lähteminen on aina ollut tärkeintä, takaisin tulo ei niinkään.

Voisin muuttaa johonkin ulkomaille ja pitää vaikka majataloa tai pientä hotellia. Pitäisin kuitenkin putiikin tukikohtanani, ostaisin tänne vaatteita ja tulisin pitämään bailuja.”

Sarjassa tutustutaan tavallisen erikoisiin työntekijöihin. Jos tiedät henkilön, jolla on kiinnostava elämäntarina, kerro meille: hs.tyoelama@hs.fi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!