Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Näin suomalainen kiittää: ”Tarjoan sulle oluen” – ja unohtaa lupauksensa

Ura
 
Pekka Seppänen
Kirjoittaja on valmentaja ja neuvonantaja.

Suomen kielen vaikein sana on kiitos.

Suomessa on monta hölmöä sananlaskua ja sanontaa, mutta hölmöin niistä on Kissa kiitoksella elää. Tarkoitus on ilmeisesti kertoa, että kiitos ei ole minkään arvoinen. Suomessa on ollut aikoinaan sellainenkin sanonta kuin Ei mitään kiitoksia, vaan markka rahaa.

Kaikkein vaikeinta kiitoksen sanominen on työpaikalla.

Joskus kun valmennan ryhmiä, kutsun päivän päätteeksi kaikki rinkiin. Ensiksi pyydän jokaista kertomaan, mitä he ovat päivän kuluessa oivaltaneet. Sitten pyydän kertomaan, ketä kukin haluaisi kiittää.

Ensimmäinen pyyntö aiheuttaa yleensä hiukan kiusaantuneisuutta, toinen pyyntö sitäkin enemmän. Kiittäminenhän on teennäistä, amerikkalaista. Ei Suomessa ole ennenkään ketään kiitetty.

Onneksi suomalainen ryhtyy mihin tahansa kun komennetaan. Seuraavana valmennuspäivänä kaikki sitten vain odottavat, että pääsisivät kiittämään. Ja että heitä itseään kiitettäisiin.

Oletko koskaan työpaikalla huomannut, että joku ottaa omiin nimiinsä sinun tekemäsi työn? Et ole ainoa.

On sellainenkin tuttu työelämän harjoitus, jossa opetellaan jatkamaan kiitosta muille. Kun joku kiittää tai kehuu sinua, kerrot keille muille nämä kiitokset ja kehut myös kuuluvat.

Aika helppoa. Paitsi ylimmässä johdossa. Ylimmillä viranhaltijoilla ja suuryritysten toimitusjohtajilla on erityinen houkutus ottaa kaikki kunnia itselle. Eräs telakkajohtaja esitteli Ruotsin-laivaa sanomalla, että ”tämä on minun rakentamani laiva”. Ilman huumorin häivääkään.

Kerran autoin erästä johtajaa saamaan uuden, entisiä hienomman työpaikan. Hän ei kiittänyt, mutta lupasi tarjota oluen. Ei ole vielä tarjonnut.

Kerran järjestin entiselle työtoverille projektin, joka häntä innosti. Hän ei kiittänyt, mutta lupasi tarjota oluen. Ei ole vielä tarjonnut.

Suomalaiset eivät pelkää mitään niin paljon kuin velkaa, paitsi kiitollisuudenvelkaa.

Älä koskaan auta ketään huipulle, sillä huipulle päässyt kieltäytyy uskomasta, että hän tarvitsi kenenkään apua.

Tai jos autatkin, muista aina vähätellä omaa osuuttasi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!