Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Minna Marshin uraputki oli tukossa kolmekymppisenä – ”Lähetin varmaan sata hakemusta, mutta minua ei kutsuttu yhteenkään haastatteluun”

Korkeakoulutettujen työttömien määrä on kasvanut rajusti. Satoja palkanneen Jari Sarasvuon mielestä riistäjiä kannattaa sietää vain sen verran kuin työkokemuksen karttumiseksi on välttämätöntä.

Ura
 
Juha Riihimäki
Minna Marsh: Hankalatkin kokemukset ja ihmiset palvelevat kasvua
Minna Marsh: Hankalatkin kokemukset ja ihmiset palvelevat kasvua
Vinkit työnhakijalle

Jari Sarasvuo:

 Työnantaja on toimeksiantosuhteen herkässä alkuvaiheessa oikeasti asiakas, joka on usein salaa regressoitunut kaikkivaltiaaksi lapsiruhtinaaksi. Sinun tulee olla hyvän tuulen ja ison edun tuoja työnantajalle.

 Ota selvää, mitä työtä ostava osapuoli salaa toivoo, mutta ei osaa tai kehtaa työnhakijalta pyytää. Mikä olisi työnantajalle todella arvokasta? Mikä kaikki työnhakijakandidaatin myötä voisi muuttua dramaattisesti paremmaksi? Ole tulo, älä kulu.

 Diilin pitää olla työnantajalle epäsymmetrisen edullinen. Kasvata kaikenlaisia hyötynäkymiä työnantajan silmissä. Työnantajan kokema hyöty (eurot, maine, työyhteisön vahvistuminen, päänsäryn väheneminen ja muu) tulee olla sinuun liittyvistä syistä dramaattisesti suurempi kuin palkkaamisestasi syntyvä kustannus (vaiva, kulut, riskit).

 Ymmärrä, että menet oppiin. Ymmärrä syvällisesti tunnetasolla, mitä tarkoittaa olla palveluksessa. Oppilaaksi suostuva voi uusiutua ja oppia. Muista: riippumatta taustastasi tai minäkuvastasi aloitat uudessa työssä uusien ihmisten sosiaalisessa ekosysteemissä alastatuksesta.

 Jos työnantaja on riistäjä, jonka eteen työskentelyssä ei ole realistista toivoa työmarkkina-aseman kohentumisesta, etsi jostakin arvoillesi sopivampi työyhteisöperhe. Työelämä ja toimeksiantosuhteet ovat jalostusalustoja oman työmarkkinapotentiaalin kehittämiseen. Tämä ilmenee osaamisen, eurojen ja aseman kohentumisena yhteistyön myötä.

 

Minna Marsh:

 Älä hae työpaikkaa, joka ei millään tavalla sytytä sinua.

 Opettele tuntemaan tarpeesi ja omat arvosi. Seiso niiden takana.

 Tee asioita tavoilla, jotka eivät vastaa normeja. Ole rohkea ja unohda laatikkoajattelu.

 Jos et saa tiettyä työpaikkaa, se ei ollut sinua varten. Luota elämään.

 Muista, että työpaikka ei ole ihmisarvon mitta. Riittää, että teet työnhaussa parhaasi.

Mikä minussa on vikana? Kysymys vaati vastausta Minna Marshin päässä. Valmistumisesta oli jo vuosi, mutta hän oli edelleen työtön.

Marsh sai maisterin paperit Jyväskylän yliopistosta 1990-luvun lopussa. Pääaine oli englanti. Koska lukion jälkeen viisi vuotta oli vierähtänyt Yhdysvalloissa, tuore filosofian maisteri oli kolmekymppinen.

Marsh muutti toiveikkaana Tampereelle ja halusi päästä kiinni työelämään. Muttei päässyt.

”Lähetin sen vuoden aikana varmaan sata hakemusta, mutta minua ei kutsuttu yhteenkään haastatteluun.”

Marsh oli juuri saanut kohteliaan hylkäyskirjeen paikasta, jonne oli hakenut assistentiksi. Marsh soitti lähettäjälle. Puhelimessa nainen kertoi ystävällisesti, mikä Marshissa oli vikana.

”Sain kuulla olevani ylikoulutettu, eikä minun uskottu viihtyvän työssä pitkään. Ja toiseksi minulta puuttui työkokemus.”

Vastaus teki yhtä kipeää kuin oli ristiriitainen: hän oli ammattitaidoton ylikoulutettu. Marsh halusi kuitenkin ajatella, että tilanteesta olisi tie ulos.

Kolmekymppisiä työttömiä maistereita on tänäkin päivänä – ja paljon enemmän kuin vuosituhannen taitteessa Marshin tuskaillessa Tampereella.

Korkeakoulutettujen työllistyminen on yhä parempaa kuin työnhakijoiden keskimäärin, mutta silti akateeminen työttömyys kasvaa.

Akavan tilastojen mukaan korkeakoulutettuja työttömiä oli kesäkuun lopussa yhteensä 55 141. Tästä määrästä hiukan enemmän kuin puolet on alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita. Kun työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä Suomessa oli kaikkiaan 345 173, oli korkeakoulutettujen osuus liki 16 prosenttia.

Akateeminen työttömyys on jatkunut kauan, ja se on laaja ilmiö. Vuosina 2008–2015 korkeakoulutettujen työttömien määrä kasvoi 2,5-kertaisesti.

Taantuman jatkumisesta seurannut pitkäaikaistyöttömyys on Akavan mielestä vakava ongelma, ja se koskee myös korkeakoulutettuja. Tämän vuoden huhtikuun lopussa kaikista työttömistä korkeakoulutetuista 35 prosenttia oli ollut työttömänä jo vähintään vuoden.

Tilanne on huolestuttava. Akava onkin vaatinut pikaisia korjauksia ja listannut keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Ensimmäinen asia on, että työvoimaa kaipaavat yritykset ja oikeat työnhakijat löytäisivät toisensa helpommin.

Korkeakoulujen rakenteita pitäisi Akavan mukaan uudistaa niin, että opiskelijat hyötyisivät opiskelun ja työelämän tehokkaammasta yhdistämisestä.

Maisteri Marshilla oli paljon teoreettista tietoa ja kielitaitoa, mutta ei mitään käytännön osaamista. Niillä korteilla oli kuitenkin pelattava.

Päästäkseen ulos ahdistavasta tilanteesta Marshin piti katsoa sisäänpäin ja miettiä, missä hän voisi olla hyvä.

”Olin aina tykännyt kirjoittamisesta. Peruskoulussa minusta povattiin kirjailijaa ja sitä halusin itsekin. Sitten elämässä tuli vaikeita aikoja ja romaaninalut jäivät kesken.”

Marsh otti yhteyttä Helsingissä asuvaan ystäväänsä, joka oli freelance-toimittaja. Ystävä neuvoi Marshille alan koukerot ja toimintaperiaatteet.

”Lähdin ideoimaan juttuja ja sainkin niitä tosi nopeasti läpi. Tuntui innostavalta, että vihdoin jotain tapahtui.”

Onnistumiset, vaikka kuinka pienet, tuovat itseluottamusta. Ja nyt Marshilla oli konkreettista pöytään iskettävää ammattitaitonsa todisteeksi. Juttunäytteiden kanssa ovet aukesivat ensin pieneen mainostoimistoon ja sen jälkeen viestintätoimistoon.

Pian Marsh löysi itsensä isommasta mainostoimistosta. Hänen nimikkeensä oli toimittaja ja copywriter, ja hän hankki myös uusia asiakkaita. Työpaikan tunnelma kävi parissa vuodessa kuitenkin raskaaksi, ilmassa oli valtataisteluja ja pelkoa.

”Kun siellä tuli neljännet yt-neuvottelut, pyysin heitä päästämään minut pois.”

Pitkälle yli toista tuhatta ihmistä suoraan tai välillisesti palkannut yrittäjä ja kouluttaja Jari Sarasvuo sanoo ammattitaidon tunnusmerkiksi sen, että sille löytyy ostaja. Ilman ostajaa ei ole ammattitaitoakaan.

”Tämä on tylysti sanottu, mutta totta. Tutkinto ja ammattinimike voivat kertoa valmiudesta, mutta ostajan eli työnantajan näkökulmasta ammattilaisuus on paljon enemmän.”

Sarasvuon mukaan pelkkä kova treenaaminen ei vielä tee ammattiurheilijaa. Opiskelua voi verrata samaan, siinä haetaan valmiuksia ja luodaan perustaso. Liigaan päästäkseen on silti pelattava juniori- tai alasarjoissa.

Se voi tuntua nöyryyttävältä, jos vuodet ovat karanneet pelkästään tutkinnon suorittamiseen. Kolmekymppinen vastavalmistunut näkee ympärillään muut, joiden vakiintuneeseen elämään asunnot, autot ja tasainen toimeentulo ovat kuuluneet ehkä vuosia – ja hän haluaisi saman. Heti.

”28 vuotta luokseni on tullut ihmisiä, jotka julistautuvat ammattilaisiksi. Joudun sanomaan, etten ikävä kyllä voi omakohtaisesti vahvistaa heidän väitettään. Joillain on väärä käsitys siitä, mitä arvoa he voivat yritykselle tuottaa, ja miten työsuhde tai toimeksianto syntyy.”

Monet työnantajat palkkaavat harjoittelijoita, mutta eivät ammattilaisen palkalla ja ehdoilla. Sarasvuo tietää, että tällaisessa tilanteessa oman maailmankuvan ja todellisuuden törmääminen voi aiheuttaa kipuilua.

Toiset työnantajat ottavat nykytilanteesta hyödyn irti. He tarjoavat loputtomasti määräaikaissopimuksia ja huolen tulevaisuudesta. Sitä voi joutua sietämään hetken.

”Ihminen markkinoi työpanostaan omalla riskillään kunnes löytyy joku, jonka moraalinen kytkin ei luista. Riistäjien kanssa ei kannata asioida enempää kuin mitä aivan välttämättä tarvitsee kokemusten ja ammattitaidon kasvattamiseen”, Sarasvuo sanoo.

Häpeä työttömyydestä oli todellinen, vaikka Marsh oli käytännössä irtisanoutunut itse.

”Istuin silloin usein kahviloissa kirjoittamassa. Minusta tuntui, etten kelpaa normaaliin työmaailmaan ja elämä menee ohi. Kaikilla muilla tuntui olevan merkityksellistä tekemistä, mutta minä putosin pois”, Marsh muistelee vuotta 2005.

Rami Marjamäki
Minna Marshin ei ollut kolmekymppisenä helppoa päästä työelämään. Sittemmin hän irtisanoutui ja ryhtyi miettimään, mitä oikeasti halusi.
Minna Marshin ei ollut kolmekymppisenä helppoa päästä työelämään. Sittemmin hän irtisanoutui ja ryhtyi miettimään, mitä oikeasti halusi.

Kokemus ei ollut helppo, mutta jälkikäteen ajatellen Marsh pitää sitä mielenkiintoisena – ja tärkeänä. Syntyi ajatus: pystyisinkö luomaan itselleni työn tekemällä asioita, joita haluan tehdä?

Psykologinen kirjallisuus oli täyttänyt Marshin kirjahyllyä 20-vuotiaasta saakka. Hän tilasi sitä lisää ja alkoi kokeilla perinteisen kognitiivisen psykologian metodeja ja ajattelun ohjaamista omassa elämässään.

Vuonna 2007 Marsh aloitti harjoittelun yrittäjyyttä varten osuuskunnassa. Se tarjosi hänen mukaan pehmeän paikan pudota, jos asiakkaita ei löytyisi ja jos hän olisi huono työssään.

”Kehitin palveluja erityisesti stressin hallintaan ja mielen ohjaukseen. Niille oli kysyntää. Kun kerroin näistä nettisivuillani, Tapparan junnujen valmentaja otti pian yhteyttä.”

Asiat kävivät nopeasti, sillä seuraavana vuonna Marsh oli jo kouluttamassa Suomen Jääkiekkoliiton kautta. Samalla hän valmensi muitakin ihmisiä. Vähitellen usko pärjäämiseen vahvistui, ja Marsh otti toiminimen.

Yhteistyö urheilumaailman kanssa jatkui. Marsh päätti täyttää hänestä peruskoulussa esitetyn ennustuksen ja alkoi kirjoittaa jääkiekkoympäristöön sijoittuvaa tietokirjaa.

Työpaikka-käsitteen sisältö on muuttunut radikaalisti, Sarasvuo sanoo. Uudet työpaikat eivät ole entisen kaltaisia, vaikka työmarkkinoilla työsuhde ja työpaikka ovatkin edelleen yleisin työnteon muoto.

”Se ettei työtä olisi, ei pidä paikkaansa. Työsuhteita ei välttämättä ole niin helposti saatavilla kuin ennen, mutta tekemätöntä työtä on. Tämä koskee niin suorittavaa työtä kuin kallista asiantuntijatyötä.”

Sarasvuon mukaan työ on usein aluksi piilossa, mutta se pitää houkutella esiin. Pelkkä hakemusten lähettäminen riittää yhä harvemmin. Jos hakijan asema työmarkkinoilla – eli työmarkkina-arvo, jonka suuruuteen vaikuttaa opittujen valmiuksien harjoittelu käytännössä – on heikko eikä millään tavalla erottuva, hakemus hukkuu.

”Pelko voittaa edelleen ahneuden, eikä asiakas palkkaa tuntematonta. Työsuhteen synnyttämisestä on tehty raskasta, vaarallista ja vaikeasti hallittavaa, ja se on luonut pohjan henkilöstövuokrausteollisuudelle ja freelance-tyyppiselle työlle”, Sarasvuo arvostelee.

Hän sanoo miettineensä yli kymmenen vuotta mielekästä tapaa luoda työmarkkina-arvoa työntekijälle ja hyötyä työnantajalle. Puolitoista vuotta sitten hän sai kasaan ryhmän ammattilaisia ja käynnisti projektin nimeltä Tinki. Nimi tulee tekemätöntä työtä tarkoittavasta murresanasta.

”Sovelluksen pilottiversiota testataan jo. Tinkiin on hakattu todella paljon aikaa ja rahaa, ja se pitäisi laskea maailmalle Suomen 100-vuotisjuhlien aikaan.”

Sovelluksessa työnhakija ilmoittaa, mitä haluaa tehdä eli mitä myy ja työnantaja puolestaan, millaista ammattilaisuutta tarvitsee. Kyse ei ole julkisesta hankkeesta, vaan Sarasvuo ja kumppanit tekevät sitä omalla kustannuksellaan.

”Jos palvelusta on tarpeeksi hyötyä, se voi johtaa rahoitukseen edunsaajien kautta.”

Ihmisiä ei Sarasvuon mielestä saa pakottaa yrittäjiksi, vaan työn ostamisen ja myymisen pitää käydä vaivattomammin juuri Tingin kaltaisen sovelluksen kautta.

Hakemusten lähettäminen ei ollut tapa, jolla Marsh löysi työpolkunsa. Kun takana on kaksi kirjaa (Miksi maali ei synny?, 2014, ja Mentaaliherätys!, 2015) ja lähes vuosikymmen yrittäjyyttä, hän ymmärtää miksi.

”Kuvittelin sopivani tiettyyn työkenttään ja hain sen alan töitä vain päästäkseni alkuun. Niin oli tapana tehdä, ja minäkin seurasin normeja. En vielä silloin miettinyt, missä olisin hyvä.”

Vaikka etsikkoaika olisikin pitkä, turhilta tuntuvat välivaiheet voi ajatella tärkeinä kokemuksina ja kääntää voitoiksi. Ja onko mikään lopulta turhaa?

Innostuessaan psykologisesta kirjallisuudesta tai kootessaan muiden kulmakarvoja nostattavaa sivuainepalettia yliopistossa, Marsh ei tiennyt, että kaikkea sitä todella tarvittiin tähän pisteeseen pääsemiseen.

Nykyisin 49-vuotias Marsh valmentaa Tampereen Uratehtaassa hyvin erilaisia ihmisiä, jotka odottavat tuuppausta oikealle tielle. Kun esimerkiksi pitkään kestänyt työ teknisellä alalla on päättynyt, ihminen voi jäädä helposti näköalattomuutensa vangiksi.

Edessä saattaa olla kouluttautuminen uudelleen. Tai voi Marshin tavoin pysähtyä miettimään, mitä oikeastaan haaveili tekevänsä. Kaikki ei tapahdu oman vision mukaisesti, eikä elämä aina tottele hartaita pyyntöjä, Marsh huomauttaa. Ainoa ratkaisu on sitkeä tekeminen.

”Lopputulos ei ole käsissäsi, joten irrottaudu siitä ja keskity oman tärkeän jutun tekemiseen. Älä kaiken aikaa kyttää sitä, miten asioiden pitäisi olla.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!