Ura

Joona Haatainen sai välähdyksen ruokakaupan hedelmäosastolla – siitä sai alkunsa Youtube-verkosto Töttöröö

Töttöröön 24-vuotias toimitusjohtaja haluaa paitsi pitää huolta suomalaisista tubettajista, myös viettää aikaa lastensa kanssa.

Tärkeä käänne urallasi?

Maaliskuussa 2014 sain idean, että haluan perustaa suomalaisen Youtube-videoverkoston, joka auttaa tubettajia, eli Youtubeen videoita tekeviä, tekemään hommaa ammatikseen. Tapasin Duudsonit ja selvisi, että he olivat miettineet samanlaista verkostoa. Päätimme yhdessä laittaa yrityksen pystyyn. Elokuussa 2014 Töttöröö Network oli perustettu.

Miten idea syntyi?

Prisman hedelmäosastolla tuli välähdys, että tällainen pitää tehdä. Toimin työkseni tubettajien kanssa: myin keikkoja ja sponsorisopimuksia ja sellaista. Moni suomalainen tubettaja kuului isoon, maailmalla olevaan Youtube-verkostoon. Kukaan ei pitänyt heidän oikeuksistaan huolta tai neuvotellut heille mainossopimuksia. Töttöröö tuli siihen tarpeeseen.

Mitä käänne muutti?

Meidän yrityksessä on kymmenen hengen tiimi, ja pystymme työllistämään noin 30 tubettajaa kuukausittain. Moni pystyy tekemään tubettamista täysipäiväisesti. Samalla itsellä on ollut isoja oppimiskokemuksia. Olin ujo ja epävarma, kun minun piti alkaa edustaa yritystä. Olen kuitenkin oppinut luottamaan omaan osaamiseeni, ammattitaitooni ja visiooni. On pitänyt myös miettiä, mikä on elämässä tärkeää, ja etsiä balanssia työn ja perheen välillä.

Mikä elämässä on tärkeää?

Meillä on vaimon kanssa kaksi lasta. Haluan viettää aikaa perheen kanssa. Pitää pystyä nauttimaan elämästä. Työ on kuitenkin vain työtä, vaikka koen, että se on jollain tavalla kutsumus. Tekemisessä pitää myös olla oikeat motivaattorit: ei vain raha ja oma menestys, vaan se, että voi tuottaa muille arvoa.

Mitä käännettä edelsi?

Aiemmin myin tubettajille keikkoja. Aluksi se oli klubikeikkojen myymistä lapsuuden kavereille Kouvolassa. Sitten tutustuin Justimus-videoryhmään, ja jossain kohtaa järjestimme jo kiertueen Helsingissä. Rinnalla tein perinteisempää musiikkialan markkinointiapailtu. Tubettaminen oli uutta, ja näin mahdollisuuden, että siitä voisi kasvaa jotain isoa.

Mitä haluat vielä saavuttaa?

Haluan viedä tämän jutun, suomalaista osaamista, maailmalle. Jonkin verran olemme jo pystyneet tekemään kansainvälisiä juttuja.

Onko sinulla esikuvia?

Eno on ollut minulle yrittäjänä esikuva. Hänellä on kuljetusalan yritys Pohjanmaalla. Hän on päässyt toteuttamaan haaveitaan työn kautta ja rakentanut yrityksen tyhjästä. Hän on varmaan suurin syy siihen, että olen päätynyt yrittäjäksi.

Joona Haatainen, 24

 Youtube-videoverkosto Töttöröö Networkin perustajaosakas ja toimitusjohtaja

 Ymmärsi pari vuotta sitten, että tubettamisesta eli videoiden tekemisestä Youtubeen voi tulla iso juttu.

 Melkein valmis tradenomi.

 Asuu Espoossa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Inspiroija
  • Työelämä
  • YouTube

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    4. 4

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    5. 5

      Trump YK:ssa: Terroristit ja ekstremistit ovat keränneet voimiaan ja levittäytyneet kaikkialle planeetalla – HSTV:n suora lähetys yleiskokouksesta käynnissä

    6. 6

      Työnteko vähenee nuorilla miehillä, koska vapaa-aika on parempaa – syynä tietokonepelien kehittyminen niin hyviksi

    7. 7

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpään huumedraama etenee pikavauhtia alkusysäyksestä kliimaksiin – tarinan huippukohta nähdään jo puolentoista viikon päästä Oulussa

    2. 2

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    7. 7

      Nainen kuoli synnytyksessä Helsingin Kätilöopistolla – kätilöt olivat syyttömiä, katsoi hovioikeus

    8. 8

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    9. 9

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    10. 10

      Kylmähermoinen neuvostoupseeri pelasti syyskuussa 1983 maailman ydinsodalta, mutta sai tunnustusta vasta yli 20 vuotta myöhemmin – Stanislav Petrov kuoli yksin moskovalaisessa lähiössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

    4. 4

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    5. 5

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    6. 6

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    7. 7

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    8. 8

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    9. 9

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    10. 10

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    11. Näytä lisää