Ura

Kristiina Helenius kadehtii miesten mahdollisuutta pistäytyä kuntosalilla – ”Minun pitää pestä ja föönata hiukset sekä meikata”

AmChamin toimitusjohtaja Helenius paljastaa, kuinka hän pitää huolta kunnostaan.

”Olen sisäkuntoilija. En pidä maastossa juoksemisesta, vaan menen mieluummin salille nostamaan painoja. Käyn siellä pari, kolme kertaa viikossa.

Liikunta on kuulunut elämääni nuoresta asti. Kouluaikoina pelasin koripalloa. Aerobic-buumin aikaan olin ahkera aerobiccaaja. Vuosien varrella lajit ja aktiivisuuteni ovat vaihdelleet. Kun into lopahtaa, otan lopulta itseäni niskasta ja hankin personal trainerin laittamaan minut taas ruotuun.

Harrastin monta vuotta joogaa, kunnes lopulta kyllästyin kerta kaikkiaan. Sitten liityin miesporukkaan, joka kävi aamuisin jumpassa. Miehet hämmästyivät, kun kysyin, pääsisinkö mukaan, mutta ystävällisesti he huolivat minut. Ohjelma oli rankka, ja joka aamu tehtiin eri treeni: välillä spinningiä, välillä kiertoharjoittelua, välillä painonnostoa. Oli hauskaa olla vähän kuin kärpäsenä katossa ainoana naisena miesten keskellä.

Tuohon aikaan olin huippukunnossa. Samaan en ole sen jälkeen yltänyt. Katsellessani kuvia itsestäni ihmettelen, miten olen saanut itseni niin timmiksi. Söinkin silloin terveellisesti ja nukuin hyvin.

Nukkuminen on jatkuva ongelma, kun matkustaa usein Yhdysvaltoihin. Minulla on noin 70 matkapäivää vuodessa, ja reissut ovat usein lyhyitä piipahduksia. Jet lagissa ei tee mieli mennä salille, mutta olen onnistunut pakottamaan itseni sinne hotellissa kuin hotellissa. Päivät ovat tiiviitä ja täynnä tapaamisia. Olo on vireämpi, kun saa itsensä hereille kuntoilemalla.

New Yorkin -matkoilla katson kateellisena miehiä, jotka käyvät salitreenin jälkeen pesulla ja poistuvat pikapikaa suihkunraikkaina. Minun pitää pestä ja föönata hiukset sekä meikata ollakseni edustus- ja neuvottelukunnossa. Näin salilla ’pistäytymiseen’ kuluu helposti pari tuntia.”

Kristiina Helenius on bisnesverkosto AmChamin toimitusjohtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Ura
  • Kuntoilu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Venäjän suurlähettiläs Suomessa puhuu toisella tyylillä kuin hänen virkaveljensä Ruotsissa

    4. 4

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    5. 5

      Syy suomalaisten terveyseroihin löytyy elintavoista

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    8. 8

      Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

    9. 9

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    10. 10

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    5. 5

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja yli sata loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    11. Näytä lisää