Valikko
Ura

Työnhakijaa ei saa nyt ujostuttaa: jenkkimeininki tuli rekrytointi­tapahtumiin

Käänteisillä rekrytointimessuilla esittäytyvät työnhakijat, eivätkä työpaikat. Erottautumiseen tarvitaan legoja, sanaleikkejä ja valopalloja.

Täällä pitää erottautua. Siksi yksi on tehnyt legoista itseään muistuttavan hahmon, toisen pöytää taas koristavat valopallot.

Kolmas on tehnyt valokuvan negatiivia muistuttavan käyntikortin, jonka teksti tulee näkyviin, kun katsoo valoa vasten. Hieno!

Casino Helsingissä kuluneena keskiviikkona järjestetyssä Käänne 2016 -rekrytointitapahtumassa pääroolissa olivat työnhakijat. Nyt siis eivät esittäydy työpaikat työntekijöille, vaan työntekijät työpaikoille.

Henkilöstövalmentaja Fatbardhe Hetemaj Avaintec Oy:stä puhuu lavalla mikrofoniin.

”Älä puhu työhaastattelussa asian vierestä vaan vastaa niihin kysymyksiin, joita esitetään. Käyttäydy ystävällisesti, vaikka et tulisi valituksi. Hae paikkoja, joille sydän lyö oikeasti”, Hetamaj opastaa.

Hän kertoo olleensa itsekin keväällä työnhakija.

”Välillä tuntui, että tästä ei tule koskaan mitään. Sitten tapahtui käänne: aloin ajatella tulevaisuudestani, että sitten kun työllistyn.”

Työnhakijat kuuntelevat tarkkaan.

Työnhakijoiden tiskeillä on karkkia, ansioluetteloja ja valokuvia heistä itsestään.

Paljon on myös pieniä kylttejä, joihin on listattu, mitä työnhakija osaa. Nyt olisi tekijöitä esimerkiksi brändin kirkastukseen, sisällöntuotantoon, viestintään ja markkinointitutkimukseen.

Ujolle tällainen työn hakeminen ei varmaankaan sopisi. Tällaisilla messuilla ei voi olla liian vaatimaton ja katsella korvat punaisina lattialistoja.

”Onhan tämä jenkkityylinen tapa hakea töitä”, myöntää tapahtuman vastaava tuottaja Paula Ranta.

Hänen mielestään työnhakijan ei ole kuitenkaan tarpeen kiillottaa itsestään mitään yli-ihmistä.

”Parasta on olla oma itsensä. Silloin rekrytoijankin on helpompi hahmottaa, onko tässä etsimäni henkilö.”

Uutinen jatkuu kuvan jälkeen.

Yhdellä tiskillä on oranssi pahvi, johon on käsin kirjoitettu: Rekrytoi iloinen naama, dynaaminen muotoutuva asioidentuntija. Rento intopinkeä neropatti. Delegoi mulle asiasi.

”Nuo sanat tulevat sukunimeni kirjaimista”, kertoo Sofia Rindmar.

Rindmaria ei ujostuta pysäyttää mahdollisia rekrytoijia ja kertoa, mikä on naisiaan.

”En koe tällaista vieraaksi, eikä pidäkään kokea, jos hakee viestinnän tehtäviä. Voisin olla tällaisessa tilanteessa esittelemässä tuotetta tai konseptia. Nyt kuitenkin esittelen itseäni.”

Rindmar valmistui valtiotieteiden maisteriksi neljä vuotta sitten. Hän työskenteli määräaikaisena muun muassa Työterveyslaitoksella.

Sitten tuli perhettä – ja nyt hän etsii taas töitä. Oranssille pahville Rindmar on kirjannut, että on kiinnostunut vakituisista ja määräaikaisista töistä, mutta myös toimeksiannoista freelancerina ja osuuskunnan jäsenenä.

”Voisin esimerkiksi auttaa julkishallintoa ja kolmatta sektoria hyödyntämään paremmin sosiaalista mediaa.”

Käänne-messuilla kaikki työnhakijat ovat korkeakoulutettuja. Työtä etsitään vain tietyiltä aloilta: viestinnän, markkinoinnin, HR:n, projektinhallinnan, palvelumuotoilun, tapahtumatuotannon ja tutkimuksen aloilta.

Niillä aloilla saattaa tulla yhteen avoimeen työpaikkaan satoja hakemuksia, sanoo Paula Ranta, joka on itsekin työnhakija.

”Nyt on paljon pätevää porukkaa vapaana. On vaikea erottautua.”

Käänne-messut keksittiin keväällä piknikillä. Puistoon oli kerääntynyt joukko Facebookin Between Jobs Helsinki -ryhmän jäseniä. Ranta oli pari viikkoa aiemmin perustanut ryhmän Emilia Hannulan kanssa verkostoksi korkeakoulutetuille työnhakijoille ja freelancereille.

Käänne-tapahtumasta innostui 70 työnhakijaa. Työnantajia tai rekrytoijia ilmoittautui 50.

Yksi heistä on rekrytointikonsultti Tuija Autio Opteamista. Hän etsi messuilta verkostoprojektin tuottajaa.

”Tämä on hyvä tilaisuus sopivan henkilön löytämiseen. Voi puhua monen kanssa ja kuulee ihmisiltä suoraan, mitä he ovat aiemmin tehneet.”

Oman alan palkkatyö, start up -yrityksen perustaminen tai isännöitsijäksi.

Niin suunnittelee tulevaisuuttaan Lauri Närhi. Hän työskenteli Nokialla projektipäällikkönä ja esimiehenä, mutta kesällä työt loppuivat.

Käänne-messuilla tuntui melkein käänteeltä, että Närhen luo tuli juttelemaan Soili Rinne Koulutuskeskus Salpauksesta Lahdesta. Opettajana ja opinto-ohjaajana työskentelevä Rinne osasi kertoa Närhelle isännöintialasta.

”Sillä alalla ainakin on töitä. On arvioitu, että lähivuosina isännöitsijöistä on jo huutava pula”, Rinne sanoo.

Närhen tiskillä oli tunnin aikana käynyt yksi työnantajan edustaja tarjoamassa työtä.

”Työ oli kestoltaan 11 kuukautta. Vaikutti mielenkiintoiselta.”

Käänne-messuja Närhi kehuu hyväksi tavaksi etsiä työtä.

”Parempi tämä on kuin istua vain kotona ja selata netistä avoimia työpaikkoja.”

Kekseliäitä rekrytointitapoja on kehitelty muuallakin. Perjantaina järjestettiin Eläintarhan urheilukentällä Walk for Jobs -niminen tapahtuma, jossa rekrytoijat ja työnhakijat voivat tutustua toisiinsa kiertäen kävelykierroksen.

Tapahtuman järjesti akavalaisten liittojen järjestö Omaehtoisen työllistymisen tuki ry. Tapahtuma oli suunnattu asiantuntija- ja esimiestyötä etsiville.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Rekrytointi
  • Työnhaku
  • työnhakija
Luetuimmat - Ura

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    6. 6

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    7. 7

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää