Ura

Yrittäjäksi ryhtyy yhä useampi – huomioi nämä seikat, jos mielit hommaan

Poliisi Jari-Mikko Pajunen perusti musiikkialan yrityksen. Soittoharrastus kärsii, mutta se ei haittaa: yrittäjyys on Pajuselle niin mieluisaa.



Jotkut ovat tainneet kuunnella pääministeri Juha Sipilää (kesk.). Hän on toistuvasti kehottanut suomalaisia perustamaan omia yrityksiä työllisyyden parantamiseksi, ja yhä useampi suomalainen on tosiaan perustanut uuden yrityksen.


Suomessa oli tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä perustettu 25 438 yritystä. ”Luku on noin 1 500 enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Kasvua on kuusi prosenttia”, rekisteripäällikkö Lalli Knuutila patentti- ja rekisterihallituksesta sanoo.


Helsingin Sanomat kysyi verkkokyselyssä lukijoilta omaa yrityksen perustamisesta. Yksi vastaajista oli Jari-Mikko Pajunen, joka perusti Helsinkiin musiikkialan yrityksen.


Pajunen toimii yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Yrittäjänä hän myy soittimia, vuokraa äänentoistolaitteita ja esitystekniikkaa, järjestää konsertteja ja pyörittää verkkokauppaa.


Nyt hänellä on myös iltapäivisin auki oleva musiikkiliike. Hän osti viime keväänä jo 1950-luvulla perustetun Aron soitin -musiikkikaupan ja siirsi sen toiminnan Kampista Herttoniemeen.


Pajunen työskentelee musiikkialan yrittäjänä puolipäiväisesti. Toisen puolen työpäivästään hän tekee poliisina asiakaspalvelussa Pasilassa.


Ajatus oman yrityksen perustamisesta muhi pitkään Pajusen mielessä ennen kuin hän toteutti haaveensa.


”Aloin jo kouluaikana kerätä soittimia. Soitin bändissä, jolle piti saada parempia soittimia. Suhtaudun intohimoisesti musiikkilaitteisiin, joten löysin parhaat soittimet. Hankin myös äänentoistolaitteita ja vahvistimia”, Pajunen kertoo.


Hän soittaa rumpuja ja kitaraa.


Kymmenisen vuotta sitten Pajunen seurasi kolmen ystävänsä musiikkikauppaa Kalliossa.


”Silmäni avautuivat uskomaan, että voisin itsekin olla yrittäjä. Työ ei näyttänyt sen ihmeellisemmältä kuin muukaan työ. Ystävät rohkaisivat ja neuvoivat yrityksen perustamisessa.”


Pajunen hankki Y-tunnuksen ja teki rekisteröinti-ilmoituksen patentti- ja rekisterihallitukselle ja verotoimistolle. Hän kävi myös yritysneuvonnassa.


”Kymmenen vuotta sitten rekisteröintipaperit piti viedä Vantaalle. Y-tunnus tuli muutamassa päivässä, mutta kaikkiaan yrityksen perustamiseen kului kaksi viikkoa, kun tein siihen liittyviä suunnitelmia ja järjestelyjä.”


Vuokratilat yritykselle löytyivät Herttoniemen teollisuusalueelta. Verkkokaupan vierestä hän on vuokrannut myös treenitiloja, joita hän vuokraa eteenpäin soittajille ja harrastajille.


Pajusen mielestä yksityisen elinkeinoharjoittajan toiminimi on ollut hyvä yritysmuoto.


”Jotkut yritysalaa tuntemattomat pitävät toiminimeä vaatimattomampana kuin osakeyhtiötä. Tämä on lähinnä imagokysymys. Osakeyhtiöitä olisi raskaampi pyörittää, koska siinä on enemmän velvoitteita.”


Kirjanpidon ja laskutuksen Pajunen hoitaa enimmäkseen itse. Kirjanpitäjää hän käyttää lähinnä tilinpäätökseen ja veroilmoituksen tekemiseen, koska yrittäjänä näiden velvoitteiden täyttäminen on mutkikasta. Yritystään hän on markkinoinut internetissä, mutta muualta hän ei ole ostanut mainostilaa.


Pajusen asiakkaat ovat muusikoita, musiikin harrastajia ja tilaisuuksien järjestäjiä.


”Asiakkaita on riittänyt sen verran, että saan laskut maksetuksi. Kun jotain jää säästöön, sijoitan sen usein toiminnan kehittämiseen. Ostan esimerkiksi uusia soittimia musiikkikaupan valikoimiin.”


Kun yritys on toiminnassa, sen yhteyteen voi ideoida lisäpalveluja. Matkahuolto lopettaa vuodenvaihteessa pakettipalvelunsa Herttoniemessä. Pajuselle tuli tilaisuus tarjota tilaansa matkahuollolle. Ensi vuoden alussa hänen liikkeessään avautuu matkahuollon pakettipalvelut-toimipiste.


Pajunen on kiitollinen omasta yrittäjyydestään. Se on antanut hänelle mahdollisuuden tehdä mieluisaa työtä.


Uudelle yrittäjälle Pajunen antaa neuvoksi, että kannattaa olla sinnikäs. Yrittäjän pitää uskoa itseensä ja olla valmis venymään, jotta työt saa hoidetuksi.


”Tämä on elämänpituinen stoori. Välillä pitää reagoida nopeasti, kun tilaisuus osuu kohdalle”, Pajunen sanoo.


Helsingin Sanomien kyselyyn vastasi lähes sata yrityksen perustajaa. Yrityksiä perustetaan usein aloille, jotka vastaavat yrittäjän omaa koulutusta. Markkinointijohtaja perustaa markkinointiyrityksen tai lääkäri yksityisvastaanoton.


Osa vaihtaa reippaasti alaa. Ravintolatyöntekijä perustaa kauneudenhoitoalan yrityksen. Lakimies avaa verkkokaupan. Tutkija siirtyy oluenvalmistukseen.


Eniten kyselyyn vastasivat pääkaupunkiseudulla asuvat miehet. Starttirahaa oli hakenut 36 prosenttia vastaajista.


Joillekin yrityksen perustaminen tuotti pettymyksen. Muotoilutoimiston perustajat valittavat sitä, että työtilauksia tulee epäsäännöllisesti. Palkka ei juokse, joten välillä täytyy turvautua työttömyysturvaan.


Valaisinliikkeen perustaja pitää toiminimen perustamista niin isona riskinä, että elämänsä voi pilata kymmeneksi vuodeksi, jos yritys ei menesty.


Uuden yrityksen perustaja saa apua muun muassa uusyrityskeskuksista, joita on Suomessa kolmekymmentäyksi. Keskuksissa saa neuvoja muun muassa liikeidean kehittelystä, talouden suunnittelusta, verotuksesta ja starttirahasta.


Starttiraha on nyt noin 780 euroa kuukaudessa. Ensi vuonna sen kesto laskee nykyisestä puolestatoista vuodesta vuoteen.


Helsingin kaupungin alaisuudessa toimivassa uusyrityskeskuksessa käy enimmäkseen koulutettua väkeä.


”Puolella asiakkaista on ylempi korkeakoulututkinto, kahdella kolmasosalla joku korkeakoulututkinto. Neuvonnassa käyvät monet vastavalmistuneet ja uranvaihtajat. Kolmannes neuvontaan hakeutuvista ihmisistä on taustaltaan maahanmuuttajia”, Helsingin uusyrityksen palvelupäällikkö Toivo Utso kertoo.


Yrityksen perustajan pitää hänen mielestään uskaltaa ottaa riskejä.


”On oltava rohkea ja uskaltaa lähteä määrätietoisesti toteuttamaan jotain uutta.”


Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna eniten uusia yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen ja teknillisen toiminnan toimialalla. Yrityksiä perustivat lakimiehet, liikkeenjohdon konsultit, arkkitehdit, insinöörit, tutkijat, eläinlääkärit ja markkinoinnissa toimivat ihmiset. Lopettajia oli eniten kaupan alalla. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.



Eniten uusi yrityksiä syntyi ja myös hävisi Uudeltamaalta. Esimerkiksi Helsinkiin perustettiin 5 481 yritystä, kun lopettaneita yrityksiä Helsingissä oli 4 587.


Rekisteripäällikkö Lalli Knuutilan mukaan uuden yrityksen perustaminen on melko helppoa. Yrityksestä pitää tehdä perustamisilmoitus yritys- ja yhteisötietojärjestelmässä (YTJ), josta tiedot välittyvät kaupparekisteriin ja verohallinnon rekistereihin. Verohallinnossa yritys voidaan merkitään ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverorekisteriin ja työnantajarekisteriin.


Osakeyhtiön voi perustaa sähköisesti YTJ:n kautta. Knuutilan mukaan jo puolet osakeyhtiöistä perustetaan nykyään sähköisen palvelun kautta. Ensi vuoden helmikuussa sähköinen palvelu avautuu myös yksityisille elinkeinonharjoittajille.


Kaikkiaan kaupparekisteriin on rekisteröity hieman yli puoli miljoonaa yritystä. Viime vuosina yrityksiä on perustettu keskimäärin 30 000 vuodessa. Se merkitsee sitä, että joka päivä syntyy noin 140 uutta suomalaisyritystä.


Eniten kaupparekisterissä on osakeyhtiöitä, 260 000. Toiminimellä toimivia yksityisiä elinkeinonharjoittajia on noin 200 000. Loput yrityksistä eli noin kymmenen prosenttia ovat avoimia yhtiöitä, kommandiittiyhtiöitä ja osuuskuntia.


Osakeyhtiön perustaminen maksaa sähköisesti 330 euroa. Jos rekisteröinnin kirjaa paperilla, hinta on 380 euroa. Toiminimi maksaa nyt 110 euroa. Yritykselle annettava Y-tunnus toimii henkilöllisyystunnuksen tapaan esimerkiksi viranomaiskontakteissa, vakuutusyhtiöissä ja pankeissa.


Yrityksenä toiminimi on kevyempi muoto kuin osakeyhtiö. Yksityinen elinkeinonharjoittaja on ammattiaan harjoittava henkilö, mutta osakeyhtiö on juridisesti yrittäjästä erillään oleva oikeushenkilö. Osakeyhtiöllä on enemmän velvoitteita. Sen pitää esimerkiksi rekisteröidä vuosittain tilinpäätökset ja pitää yhtiökokoukset.


Kun yritykselle mietitään toiminimeä, patentti- ja rekisterihallituksessa tarkastetaan, ettei sama nimi ole jo käytössä. Jos nimi ei ole muilla käytössä, se voidaan rekisteröidä.


Jos yritys ei kannata, eteen tulee ehkä sen lopettaminen. Knuutilan mukaan yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminimi ja henkilöyhtiöt on helppo lopettaa. Yrityksen lopettamisesta tehdään ilmainen lopettamisilmoitus yritys- ja yhteisötietojärjestelmä YTJ:n kautta.


Osakeyhtiön lopettaminen on mutkikkaampaa. Osakeyhtiö asetetaan aluksi selvitystilaan yhtiökokouksen päätöksellä. Sen jälkeen haetaan julkista haastetta ja haaste lähetetään velkojille. Velkojien on ilmoitettava saatavat määräajassa. Kun velat on maksettu, tehdään lopettamisilmoitus. Syynä tähän on velkojien suoja, koska osakeyhtiö vastaa veloistaan.


Knuutilan mukaan monille osakeyhtiöille tulee yllätyksenä se, että yhtiön lakkauttaminen kestää melko kauan. Lakkauttamiseen pitää varata aikaa neljästä viiteen kuukautta.


Tilastokeskuksen yritysrekisteritilaston mukaan Suomessa lopetti viime vuonna toimintansa 25 672 yritystä. Lopettaneista yrityksistä kaupan alalla toimi 18,5 prosenttia.


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yrittäminen
  • Työelämä
  • Ura
  • Aloittelevat yritykset
  • Yritykset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

    9. 9

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    10. 10

      Miss Turkki joutui luopumaan kruunustaan – syynä tviitti, jossa voittaja kertoi juhlivansa vallankaappausyrityksen uhreja vuotamalla kuukautisverta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    6. 6

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    7. 7

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    8. 8

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    9. 9

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    10. 10

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    6. 6

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    7. 7

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    8. 8

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    9. 9

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    10. 10

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    11. Näytä lisää