Valikko
Ura

Paljon kuvia, vähän tekstiä – niin maahanmuuttajien kouluttaja laatii opetusmateriaalin

Irina Ovaska tietää, että vaihtelevasti suomea osaavien opetuksen pitää olla visuaalista ja selkokielistä.

Mitä olet oivaltanut ammatistasi?

”Opiskelijat oppivat parhaiten käytännön kautta. Työskentelen palvelualojen kouluttajana Keudan aikuisopistossa, ja olen tehnyt pitkään töitä SOL Palvelut -yrityksen kanssa, joka tuottaa erilaisia palveluratkaisuja kiinteistöpalvelualalle. Yritys suhtautuu koulutukseen erittäin positiivisesti, ja koulutus toteutuu enimmäkseen SOL Palveluiden omassa toimintaympäristössä, työpaikoilla. Koska yritys kehittyy koko ajan, se pitää myös minut ja opetuksen ajan tasalla. Aiemmin opetuksessa oli paljon teoriaa ja jonkin verran käytäntöä, nyt on toisin päin.”

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

”Aikuiskoulutuksessa aikaa menee enemmän opiskelijan ohjaukseen ja suunnitteluun kuin itse opettamiseen. Järjestän myös tutkintotilaisuuksia ja teen opetusmateriaaleja. Työ on kokonaisuuden hallintaa. Lähden siitä ajatuksesta, että kun ihminen tulee koulutukseen, on tärkeää tehdä henkilökohtainen suunnitelma ja arvioida hänen valmiuksiaan. Vasta sitten lähdetään rakentamaan hänelle henkilökohtaista opintopolkua.”

Miten olet muokannut työtäsi?

”Viime vuosina olen tehnyt kaikista opetusmateriaaleista visuaalisempia. Käytän paljon kuvia, vähän tekstiä, ja tekstin pitää olla selkokielistä. Teen myös opetusvideoita esimerkiksi siivousalan työtehtävistä. Selkeys ja visuaalisuus on tärkeää etenkin maahanmuuttajille, joita 90 prosenttia opiskelijoistani on. He osaavat suomen kieltä vaihtelevasti. Meidän kouluttajien pitää osata huomioida, että opiskelijat oppivat eri tavoin.”

Millainen työntekijä olet?

”Minulle on tärkeää, että asiat ovat järjestyksessä ja että pystyn ennakoimaan työtehtäviä. Toisaalta olen luonteeltani aika nopea ja teen rohkeasti päätöksiä. En ota asioita ongelmina, vaan ajattelen, että elämässä sattuu kaikenlaista. Ehkä se johtuu taustastani. Olen venäläinen, ja menin aikanaan Viipurissa naimisiin suomalaisen miehen kanssa. Sen takia en kuulemma ollut hyvä esimerkki oppilaille, ja minut irtisanottiin opettajan työstäni. Kaikki kuitenkin järjestyi.”

Mikä työssäsi mietityttää juuri nyt?

”Iso haaste on ammatillisen koulutuksen resurssien vähentäminen. Kuitenkin koko ajan pitäisi säilyttää opetuksen hyvä laatu. Mietityttää, miten löydän sellaisen tasapainon, että resurssien vähentämisen vuoksi ei jää liian vähän aikaa opiskelijoille. Kaikkia käytännön töitä ei voi opettaa digitaalisessa muodossa. Pitää olla läsnä, ohjata ja antaa tukea.”

Palstalle haastatellaan eri alojen ammattilaisia, jotka raottavat ammattitaitonsa salaisuutta.

Kuka?

Irina Ovaska, 54


 Työskennellyt 18 vuotta Keudan aikuisopistossa, tällä hetkellä palvelualojen kouluttajana. Kouluttaa erityisesti maahanmuuttajia siivousalalle.

 Venäläistaustainen, asunut Suomessa vuodesta 1990.

 Useita tutkintoja Venäjältä ja Suomesta. Pätevöitynyt opettajaksi.

 Asuu Keravalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Työelämä
  • Ura
  • Maahanmuuttajat
  • aikuiskoulutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Jännitteet Itämerellä kasvavat: Venäläishävittäjä lensi melkein kiinni USA:n koneeseen – Venäjä saattaa jopa ylittää maiden rajoja provokaationa, varoittaa Yhdysvaltain armeijan kenraali

    3. 3

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    4. 4

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    5. 5

      Islamilaisen yhdyskunnan moskeijan seinät töhrittiin Helsingissä – pesutalkoot yhdistävät eri uskontoryhmät sunnuntaina

    6. 6

      Suomen lippu herättää suuria tunteita – ja siksi kaikki huoltomiehet eivät uskalla kertoa omalla nimellään miten lippua käsittelevät

    7. 7

      Flamingon ja Serenan johtajat: Turkin vesipuistoturman kaltainen onnettomuus ei mahdollinen Suomessa

    8. 8

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    9. 9

      Märkä kokko, onnellinen kurvilainen ja kemuja kuiville jääneillä laivoilla – HS:n valokuvaaja Akseli Valmunen ikuisti Stadin juhannuksen

    10. 10

      Washington Post: Obama sai viisi kuukautta aikaa taistella Venäjän vaalihakkerointia vastaan – aika loppui kesken, Trump valittiin, totuuden selvittely jatkuu yhä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    2. 2

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Perus­suomalaisten Laura Huhtasaari kertoo nyt, miltä tuntuu kun puolue hajoaa – ”Haava kyllä arpeutuu”

    5. 5

      Sitä Timo Soinia, jonka olemme tunteneet, ei enää ole

    6. 6

      Viisi kuoli sähköiskuun uima-altaassa vesipuistossa Turkissa – kolme kuolleista lapsia

    7. 7

      Viranomaiset selvittävät Suomessa trendilelu fidget spinnerin turvallisuutta – sormihyrriä markkinoidaan aikuisille mutta myydään lapsille

    8. 8

      Miksi amerikkalaiset pelkäävät alastomuutta, mutta suomalaiset eivät? ”Tässä suhteessa emme ole kauhean kaukana muslimimaista”

    9. 9

      Punavangit odottivat teloituksia Suomenlinnan kuolemanselleissä kesällä 1918, mutta moni kuoli jo ennen tuomiota – ”Pala Suomen synkintä historiaa”

    10. 10

      Kaljaa läikkyy ja hyttyset syövät, mutta kun Ukkometso jyrähtää soimaan, ei märkiä housuja muista enää kukaan – Tältä näyttää juhannushurmos Himoksella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? – Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    4. 4

      Kullervo Hynysen keksintö saattaa mullistaa syövän, Alzheimerin ja Parkinsonin taudin hoidon – fyysikon löytöjä on verrattu penisilliinin ja röntgenkuvauksen keksimiseen

    5. 5

      Joonas Tolvanen opiskeli Shaolin-soturimunkkien koulussa – nyt hän on lääkäri Kuopiossa, eikä suosittele Kiinan kung-fu-opintoja kenellekään

    6. 6

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    7. 7

      Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla

    8. 8

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää