Valikko
Ura

Työelämä muuttuu, lisää pitäisi oppia – jatkokoulutuksesta saa hyviä verkostoja, kertoo tutkija

Tutkinnon jälkeen hankitun koulutuksen merkitys kasvaa, koska työelämä odottaa meiltä koko ajan enemmän, arvioi tutkijatohtori Kaisa Hytönen.

Tutkinnon jälkeen hankitun koulutuksen merkitys kasvaa, koska työelämä muuttuu yhä nopeampaan tahtiin, uskoo kasvatustieteen tohtori Kaisa Hytönen.

Hänen mukaansa parhaiten voi työelämässä kouluttautua yhdistämällä työpaikalla hankkimansa kokemuksen yliopistojen tarjoamaan tutkimustietoon ja osaamiseen.

”Kun työelämä muuttuu, työntekijät kohtaavat uusia haasteita ja odotuksia. Yhden tutkinnon tuoma osaaminen ei välttämättä riitä”, Hytönen sanoo.

Perinteisillä ja varsinkin nousevilla aloilla tarvitaan hänen mukaansa joustavia keinoja, joilla asiantuntijatehtävissä toimivat voivat kehittää ammattitaitoaan.

”Monet työpaikat eivät pysty tarjoamaan erikoistunutta tietämystä eivätkä riittävästi mahdollisuuksia oppia monimutkaista osaamista. Työelämän ja akateemisen tutkimuksen yhteistyö voi auttaa”, Hytönen sanoo.

Hytönen väitteli viime vuoden lopulla tohtoriksi tutkinnonjälkeisestä koulutuksesta.

Hytönen halusi paneutua väitöstutkimuksessaan erityisesti aloihin, joilla ei lyhyen ikänsä vuoksi vielä ole vakiintunutta koulutusjärjestelmää. Yksi sellainen on energiatehokkuusala.

Ala tähtää energian tehokkaaseen käyttämiseen ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen tavalla, joka myös säästää rahaa. Käytännössä energiatehokkuus koskettaa useita eri aloja teollisuudesta kiinteistöpalveluihin, rakentamiseen, maankäytön suunnitteluun, sisustukseen ja designiin.

Hytönen seurasi tutkimuksessaan 87 työntekijää, jotka toimivat asiantuntijatehtävissä ja jotka tarvitsivat päivitystä energiatehokkuuden osaamiseensa. Koulutukseltaan he olivat esimerkiksi insinöörejä, ympäristönsuunnittelijoita ja arkkitehteja.

He osallistuivat vuoden mittaiseen koulutukseen, johon kuului kolmen teknillisen yliopiston järjestämiä lähiopetuspäiviä, luentoja ja pienryhmätyöskentelyä. Lisäksi osallistujat tekivät työpaikkansa energiatehokkuuteen tähtäävän kehitysprojektin.

Kullakin koulutukseen osallistuvalla oli kaksi ohjaajaa. Toinen oli omalta työpaikalta ja toinen yliopistolta.

Hytönen keräsi osallistujista sosiaalisen verkostoaineiston ja analysoi heidän välisiään sosiaalisia verkostoja ja yhteyksiä. Hän myös haastatteli osallistujia koulutuksen alussa ja lopussa.

Keskeinen osa työntekijöiden kehittymistä olivat koulutuksen aikana syntyneet sosiaaliset verkostot, Hytönen havaitsi.

”Verkostot eivät synny itsestään, vaan vaativat tietoisia ponnisteluja niin koulutukseen osallistuvilta, työyhteisöiltä kuin koulutusta tarjoavilta instituutioiltakin”, Hytönen toteaa.

Toinen Hytösen havainto oli se, että nuoret tulokkaatkin voivat saavuttaa sekä työyhteisössään että laajemmassa ammatillisessa yhteisössä avaintoimijan aseman, mikäli he haluavat kovasti kehittää itseään ja mikäli työyhteisö tukee heitä.

Väitöskirjansa perusteella Hytönen suosittelee korkeakoulututkinnon suorittaneille työntekijöille koulutusta, joka yhdistää akateemista osaamista ja työelämän asiantuntemusta.

Se sopii hänen mukaansa erityisesti asiantuntijoille, jotka jo ovat mukana työelämässä.

”Siten ammatillista päivitystä kaipaavan ei tarvitse hakeutua tutkintokoulutukseen ja viedä opiskelupaikkaa nuorelta, jolla ei vielä ole lainkaan korkeakoulututkintoa”, Hytönen toteaa.

Energia-alan asiantuntijoiden lisäksi myös opettajat ovat saaneet kahden ohjaajan mallilla toteutettua erikoistumiskoulutusta, jossa on yhdistetty akateemista asiantuntijuutta ja työpaikkaosaamista.

Fakta

Uudenlaista koulutusta


 Korkeakoulut ovat järjestäneet vuodesta 2015 uudenlaista työelämän tarpeisiin räätälöityä erikoistumiskoulutusta.

 Se on tarkoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneille ja työelämässä oleville ihmisille, jotka haluavat erikoistua ja kehittyä ammatillisesti. Koulutukset ovat laajuudeltaan 30 opintopistettä.

 Työn ohessa opiskelu kestänee 1–2 vuotta. Lisätietoja Erikoistumiskoulutusten julkisesta luettelosta verkosta.

 Osaamista täydentävää koulutusta voi etsiä myös avoimesta yliopistosta ja avoimesta ammattikorkeakouluopetuksesta. Kevään kursseille päässee vielä. Lisätietoja Opintopolku.fi.

 Yliopistot ja ammattikorkeakoulut järjestävät myös täydennyskoulutusta korkeakoulututkinnon suorittaneille. Lisätietoja korkeakoulujen verkkosivulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koulutus
  • Työelämä
  • Ura

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    2. 2

      Mellakka ruotsalaislähiössä – poliisi ampui varoituslaukauksia

    3. 3

      Suomi valmistautuu kaikkien aikojen asekauppaan – edellisellä kerralla peli muuttui likaiseksi

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    6. 6

      Enontekiöläismies näki maalauksen pietarilaisen museonjohtajan seinällä – se olikin 150 vuotta kadoksissa ollut taideaarre

    7. 7

      Helsingin seudun joukkoliikenne on ulkopaikkakuntalaisille jopa pelottava

    8. 8

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    9. 9

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    10. 10

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    2. 2

      Tutkimus: Gluteeniton ruokavalio voi aiheuttaa yllättävän riskin terveydelle

    3. 3

      Lennolla kolmasosa matkustajista loukkaantui hiukkasen osuttua koneeseen – kosminen säteily voi sekoittaa elektroniikkaa

    4. 4

      Lauri Katajainen, 20, etsii rakkautta, joka näkisi autistisen kuoren sisälle – ”Tajuan, etten aiheuta suuria intohimoja tytöissä”

    5. 5

      Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin

    6. 6

      Maailman suosituin tubettaja joutui keskelle poliittisen korrektiuden kamppailua, joka ravistelee länsimaita – Tästä on kyse PewDiePie-kohussa

    7. 7

      Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”

    8. 8

      ”No English? No problem!” Japanilaisurheilijan hillitön tv-haastattelu kiertää nyt netissä – ja toimii inspiraationa kaikille

    9. 9

      Vuokrat karkasivat käsistä

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Sastamalan kuolonkolarista: 35-vuotias mies yritti tappaa itsensä perheriidan jälkeen – kaksi nuorta kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aalto teki aidon facepalmin eduskunnan Aito avioliitto -keskustelussa

    2. 2

      Persoonallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin – Tee ystävyystesti, joka kertoo millainen olet itse

    3. 3

      Kiusattu koulupoika näki näyn ja perusti oman kirkon Kokkolaan – Patrick Tiaisella, 23, on paljon seuraajia ja outoja kokemuksia

    4. 4

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    5. 5

      USA:n media konservatiivista Foxia myöten päivittelee Trumpin käytöstä sekavassa lehdistö­tilaisuudessa: ”hullua”, ”häiriintynyttä”

    6. 6

      Trump viittasi terrori-iskuun Ruotsissa – Carl Bildt ihmetteli, onko presidentti poltellut jotain

    7. 7

      Jäätyneenä Vuosaaresta löytynyt koiranpentu ”lopetettiin asianmukaisesti” – tapaus herätti raivoa jopa alamaailmaa myöten

    8. 8

      Sähköyhtiöiden hyvitettävä asiakkailleen ylisuuria siirtomaksuja – HS:n hakukone kertoo, oletko saajien joukossa

    9. 9

      Pohjois-Korean naisagentit diktaattorin palveluksessa: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni

    10. 10

      Yli neljännes suomalaisista tyydyttää itsensä monta kertaa viikossa – ”Masturboinnista on tullut trendiseksiä”

    11. Näytä lisää