Ura    |   Kolumni

Johtamisoppien uusin villitys tuli Netflixiltä – mitäpä jos työntekijöitä kohdeltaisiin kuin aikuisia?


Helsingin Sanomissa oli pari viikkoa sitten sunnuntaina (8.1.2017) juttu pelialan työpaikoista ja siitä kuinka pomoista tuli innostajia. Johtamisasiantuntija Pentti Sydänmaanlakka kertoi, että hierarkisista organisaatioista siirrytään verkostomaisiin organisaatioihin.

Esimerkkityöpaikka Unity Technologiesin Suomen-toimistossa oltiin reiluja, annettiin vapauksia ja vastuuta ja pelattiin pöytäfutista ja sählyä. Oli niillä konttorikoirakin. Työtä tehtiin miten ja missä haluttiin, vaikka juoksumatolla kävellen.

Kaveripiirissäni juttu herätti tunteita. Yksi haikaili nuoruusvuosien työpaikkaansa, toisen mielestä kyse oli täysin itsetarkoituksellisesta hipsterien identiteetin kohotuksesta. Kolmas huomautti konttorikoiran sopivan perin huonosti sadan hengen yritykseen, missä joka toisella on allergioita.

Kaiken tämän metelin alla porukka oli kuitenkin varsin yksimielinen siitä, että asiantuntijatyön johtaminen on muuttamassa.

Luottamukseen, mataliin hierarkioihin ja ”kunhan tavoitteet täyttyvät” -tyyppiseen itseohjautuvaan tiimiin perustuvat johtamisen mallit tulevat voimalla jo tehokkuutensa ansiosta.

Monessa uuden työn organisaatiossa vannotaan etenkin suoratoistopalvelu Netflixin johtamisperiaatteiden nimeen. Ne ovat kivaa luettavaa. Yhtiö esimerkiksi kertoo tavoitteekseen sen, että se maksaa toimialansa korkeimmat palkat.

Netflixin mukaan työnantajien on turha kertoa arvoistaan ylevillä sanoilla.

Tärkeintä on, millaista käytöstä ja mitä taitoja yhtiö työntekijöissään arvostaa. Netflix linjaa 124-sivuisessa esityksessään arvostavansa työntekijöissään arvostelu-, päätös-, kommunikointi-, oppimis- ja suorituskykyä. Myös uteliaisuus, hoksottimet, rohkeus, intohimo, rehellisyys ja pyyteettömyys ovat yhtiölle mieleen.

Voittajan uhoakin löytyy: Netflix leuhkii esimerkiksi sillä, että se on kuin huippu-urheilijoista koostuva joukkue eikä mikään perhe. Tai sillä, että espressojen ja sushilounaiden sijaan tarjolla on huikeita kollegoja.

”Meillä keskinkertaisuudet saavat muhkean eropaketin.”

Amerikkalainen verkkolehti The Huffington Post onnistui taannoin tiivistämään mainiosti sen, mikä on luottamukseen perustuvan johtamisen ydin. Juttu käsitteli juuri Netflixiä.

”Yksi syy Netflixin menestykseen – se kohtelee työntekijöitään kuin aikuisia”, otsikossa luki.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Työelämä
  • Ura
  • Johtaminen
  • Juha-Pekka Raeste

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    4. 4

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    7. 7

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    8. 8

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    9. 9

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    10. 10

      Vuonna 1983 ydinsodan estäneen Petrovin kuolema muistuttaa, että hänen­kaltaisiaan tarvitaan jälleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    9. 9

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää