Valikko
Ura

Yrittäjäksi ryhtyvä saa soittovyöryn puhelinmyyjiltä – Älä sano puhelun aikana kyllä mihinkään, ellet halua tilata, neuvoo asiantuntija

Yritystä perustavan kannattaa pitää varansa, ettei päädy ostamaan puhelinmyyjiltä esimerkiksi hyödyttömiä hakemistopalveluja tai tule jopa huijatuksi.

Raaseporilainen sisustussuunnittelija Jessica Raunio perusti toiminimen helmi–maaliskuun vaihteessa ja lähetti hakemuksen kaupparekisteriin. Ensimmäinen soitto tuli jo seuraavana aamuna.

Soittaja kauppasi yritystietopalvelua, joka toisi näkyvyyttä netissä.

Raunio päätti tilata palvelun 250 euron vuosimaksulla.

”Sain puhelimessa sen käsityksen, että tiedot tulisivat Raaseporin kaupungin sivuille – vaikkei siitä ollut kyse”, Raunio kertoo.

Parin seuraavan viikon aikana hän sai joka päivä kahdesta viiteen mainossoittoa. Soittajat myivät esimerkiksi hakemistopalveluja, kirjanpitoa ja kotisivujen suunnittelua. Tarjouksia tuli myös sähköpostitse.

”Tajusin, että kaupiteltuja palveluita on valtavasti. Ensimmäisen jälkeen en suostunut muihin.”

Kun Raunio liittyi Facebookissa erilaisiin yrittäjien ryhmiin, hän kuuli, että joillekuille oli tullut laskuja, vaikka he eivät olleet tilanneet mitään. Yhteydenotot alkoivat pelottaa.

”Aloin miettiä, uskallanko sanoa soittajille mitään, vai pitääkö lyödä luuri korvaan.”

”En haluaisi olla kovin töykeä. Yrittäjänä haluaisin vastata kaikkiin puheluihin, kun en voi tietää, milloin soittaja on asiakas.”

Yrittäjien etujärjestö Suomen Yrittäjät tuntee ilmiön hyvin. Järjestö saa päivittäin useita yhteydenottoja harhaanjohtavasta puhelinmyynnistä ja valelaskuista.

”Aloittelevat yrittäjät ovat potentiaalinen kohderyhmä, koska heillä ei vielä ole tietoa erilaisista harhautus- ja huijausmuodoista”, arvioi lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen.

Uusi yrittäjä voi jopa ilahtua yhteydenotoista.

”Kun puhelin soi, voi tuntua siltä, että nyt alkaa bisnes vetää.”

Toivonen neuvoo yrittäjää sanomaan selvästi ”ei”, jos hän ei ole vuorenvarma siitä, että haluaa ostaa palvelun. Yrittäjällä ei ole puhelinmarkkinoinnissa 14 päivän peruutusoikeutta, kuten kuluttaja-asiakkaalla.

”Jos sanoo kyllä, sopimus on syntynyt, eikä siitä pääse perumalla eroon, jos myyty palvelu on olemassa”, Toivonen kertoo.

Syntyneestä sopimuksesta kannattaa valittaa silloin, jos soittaja on luvannut jotain muuta kuin palvelu todella sisältää.

Suurin osa esimerkiksi hakemistopalveluista on laillisia, vaikkakin hyöty yrittäjälle voi olla kyseenalainen.

”Asiakkaan pitää arvioida itse, saako hän hyödyn palvelusta”, Toivonen sanoo.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen Jessica Raunio alkoi saada soittoja, joissa kysyttiin, haluaisiko hän estää ikävien puhelujen tulemisen. Soittajat väittivät, että heidän tarjoamansa palvelut estäisivät soitot tai torjuisivat ikävyydet.

”En saanut selville, olivatko nämäkään soittajat oikealla asialla, enkä uskaltanut tilata palveluja”, Raunio kertoo.

Nyt hän toivoo pääsevänsä eroon yritystietopalvelun tilauksestaan vuoden kuluttua.

”Tuntuu hassulta, että yritykseni tiedot menevät rekisteröitymisen jälkeen suoraan jakoon eri yrityksille, minkä jälkeen minua voidaan pommittaa tarjouksilla”, hän pohtii.

Kaupparekisteriä ylläpitävän Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteripäällikkö Lalli Knuutila sanoo, että tietojen luovuttamista ei voi rajoittaa, koska ne ovat julkisia. Kaupparekisteriin ilmoitetut yhteystiedot päätyvät YTJ-tietopalveluun, mistä myös suoramarkkinoijat voivat saada niitä massana eli suuria määriä kerralla.

Viime aikoina yrittäjiä on piinannut ”can you hear me” -huijaus, jossa ulkomainen soittaja kalastelee kyllä-vastausta mihin tahansa kysymykseen. Jälkeenpäin huijari yrittää todentaa kaupan syntymisen tallenteella, jolla yrittäjän puhetta on käsitelty niin, että hän kuulostaa vastaavan ”kyllä” kysymykseen palvelun tilaamisesta.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston erikoistutkija Helena Tuorila kehottaakin epäluuloisuuteen.

”Puhelimessa ei pidä vastata mihinkään kohtaan myöntävästi.”

Tuorilan mielestä huijaukset ovat vakava ongelma, johon poliitikkojen pitäisi puuttua.

”Yhteiskunta suhtautuu huijauksiin kuin välttämättömään kiusaan”, Tuorila kummeksuu.

Pahimmillaan yrittäjät ovat menettäneet koko yritystoimintansa ja luottotietonsa. Haittaa koituu myös kuluttajille, kun kustannukset siirtyvät tuotteiden ja palvelujen hintoihin.

Neljä vuotta sitten Suomen Yrittäjät sai ajettua muutoksia perintälakiin. Trattaperintää, josta tulee merkintä luottotietoihin, saa nykyisin käyttää vain riidattomissa ja selvissä saatavissa.

Maksamattomista laskuista ei saa lähettää perintäkirjettä, jos yrittäjä on kiistänyt laskun vaikkapa tavallisella sähköpostiviestillä.

Joskus kuitenkin käy niin, ettei mistään löydy yhteystietoa, johon laskusta voisi reklamoida.

”Parhaillaan pohdimme, tarvittaisiinko lisää lakimuutoksia”, Tiina Toivonen sanoo.

”Huijausasioissa pienyrittäjä on tietotaidoiltaan hyvin lähellä kuluttajaa.”

Suomessa kukaan ei julkaise mustaa listaa esimerkiksi hakemistopalveluyrityksistä.

”Olemme arvioineet, että siihen liittyy oikeudellisia riskejä. Joukossa on myös rehtejä yrittäjiä”, Toivonen perustelee.

Yrittäjä päätyy usein maksamaan muutaman satasen laskun, koska hän ei jaksa riitauttaa asiaa. Harmaan talouden selvitysyksikkö arvioi vuonna 2014, että yrittäjät maksavat pelkästään hakemistopalvelujen perusteettomia laskuja vuosittain yhteensä 20 miljoonan euron arvosta.

Fakta

Yrittäjä, näin torjut puhelinhuijauksia


 Harkitse, ilmoitatko puhelinnumeroasi ja sähköpostiosoitettasi kaupparekisteriin, joka on julkinen.

 Älä tilaa mitään, jos et ole varma.

 Älä sano oudon puhelun aikana mihinkään ”kyllä”.

 Älä revi mutta älä myöskään maksa laskua, jos et ole tilannut mitään.

 Lähetä laskuttajalle sähköpostiviesti, jossa kiistät tilanneesi palvelua.

 Ilmoita epäilyttävä palveluntarjoaja poliisille tai Suomen Yrittäjille, joka ilmoittaa toistuvat tapaukset keskusrikospoliisille.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puhelinmyynti
  • Yrittäminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    2. 2

      Pohjois-Korean vakavin uhka ei ole ydinase – maailma ei mahda diktatuurille mitään, koska sen tykistö muuttaisi Etelä-Korean pääkaupungin tulimereksi sekunneissa

    3. 3

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    4. 4

      Menestyksen salaisuus on taidossa rentoutua – Professori listasi olennaisimmat mielen taidot, joilla voi lisätä psyykkistä vahvuuttaan

    5. 5

      S-kauppoihin tulee brittiläisen Tescon tuotteita – erityisesti gluteenittomien elintarvikkeiden määrä kasvaa

    6. 6

      Jäseniä menettänyt Soldiers of Odin kiistää olevansa henkitoreissaan ja aikoo seuraavaksi avata kahvilan – ”Menemme oikeaan suuntaan”, sanoo kansallissosialistiksi esittäytyvä perustaja

    7. 7

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    8. 8

      Helsinki ei kertonut Munkkiniemen jätevesivuodosta, koska oli helatorstain aatto kello 15.30 – ”Ihmiset olivat jo lähdössä töistä pois”

    9. 9

      Rankasti kiusatut Helsingin kaupungin työntekijät kertovat nyt kokemastaan – ”Me tiesimme liikaa”

    10. 10

      Unohda eksoottiset superruuat, muista ruisleipä – Nämä kuusi kotimaista ruokaa ovat terveysvaikutuksiltaan ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    2. 2

      Miehet puukottivat toisensa sairaalakuntoon Helsingin Hakaniemessä – lapsiperheet kauhistelivat tapahtumia aivan vierestä

    3. 3

      Pohjois-Korean ohjus osui yöllä Japanin talousvyöhykkeelle – Japani raivoissaan, Yhdysvallat varoitti sodan kauheuksista

    4. 4

      Kun työtuttava kertoi kahdesta kumppanistaan, tajusin nuorten arvomaailman muuttuneen

    5. 5

      Vakava kiusaamisepäily Helsingissä: korkea virkamies polkee jalkaa, karjuu, paiskoo esineitä ja nöyryyttää julkisesti

    6. 6

      F1-sarjakin irvailee Räikkösen olemukselle – yksi kuva palkintopallilta kiteyttää Räikkösen tunnelmat: ”Tämä oli yksi niistä päivistä”

    7. 7

      ”Se oli totuuden hetki” – Ranskan Macron kertoi, miksi hän kätteli niin pitkään Trumpia

    8. 8

      Jos presidentti Mauno Koivisto olisi kuollut lauantaina 13.5., olisiko seuraavana päivänä liputettu äideille vai noudatettu suru­liputusta?

    9. 9

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    10. 10

      Kuuro Tomas Vaarala on lähettänyt yli 60 työhakemusta mutta ei pääse edes palkattomaan harjoitteluun – ”Haluaisin vain samalle viivalle muiden kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    4. 4

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    5. 5

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    6. 6

      Junaan jääneillä löytötavaroilla tehdään armotonta bisnestä

    7. 7

      Joukko suomalaisia perusti 46 vuotta sitten Israeliin kylän, jossa palkat menivät yhteiseen pottiin ja yhteisö tarjosi vaatteet ja asunnon – Mitä kuuluu Jad Hashmonaan nyt?

    8. 8

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    9. 9

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    10. 10

      Oikeustieteilijät pöyristyivät: Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen hallitusta ja presidenttiä valvovaa oikeuskansleria – ”Täysin kestämätöntä perustuslain kannalta”

    11. Näytä lisää