-
Kolumni
Jalkapalloväki toivoi Sauli Niinistöstä kuningasta, joka muuttaa kaiken kullaksi. Kävi kuitenkin niin kuin moni ennalta arveli. Niinistö hoiteli kuningaslajin kotimaista ykköspostia vain tärkeämpää työtä odotellessa.
-
-
Liverpool ja Tottenham eivät saaneet selvää paremmuudestaan jalkapallon Englannin Valioliigan maanantain ainoassa ottelussa. Varovaisen pelin leimaama ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.
-
Maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa pelattu amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl oli Yhdysvaltain televisiohistorian katsotuin ohjelma. Indianapolisissa pelattu New York Giantsin ja New England Patriotsin välinen kamppailu keräsi katsojalukuja mittaavan Nielsen-yhtiön mukaan Yhdysvalloissa kaikkiaan 111,3 miljoonaa katsojaa.
-
Serbialainen tennispelaaja Novak Djokovic ja kenialainen kestävyysjuoksija Vivian Cheruiyot valittiin maailman parhaiksi urheilijoiksi Laureus-palkintogaalassa maanantaina.
-
Jääkiekkoilija Joonas Donskoi jatkaa SM-liigaseura Oulun Kärpissä myös ensi kaudella. Laitahyökkääjä Donskoin, 19, sopimus on yksivuotinen. Donskoi on pelannut Kärpissä jo reilut sata liigaottelua ja vakiinnuttanut paikkansa yhtenä oululaisjoukkueen kärkikentissä.
-
Lotuksen Kimi Räikkönen sanoo, ettei Ferrari-kuljettajien kukistaminen ole hänelle erityinen päämäärä alkavalla kaudella. Räikkönen voitti Ferrarilla maailmanmestaruuden vuonna 2007, mutta jätti italialaistallin ja F1:n hieman erikoisissa tunnelmissa kauden 2009 jälkeen.
-
Kimi Räikkönen marssi kansainvälisen lehdistön eteen lippalakki päässä ja pieni parransänki poskillaan maanantaina Espanjan Jerezissä. Kahden vuoden ralliseikkailulta paluuta F1:een tekevän Räikkösen mielipiteet olivat kysyttyjä, kun hänet pestannut Lotus-talli esitteli uuden autonsa.
-
Formula ykkösten hallitseva maailmanmestaritalli Red Bull esitteli maanantaina kauden 2012 autonsa. Red Bull on voittanut kahdella edellisellä kaudella sekä kuljettajien että valmistajien mestaruudet, joten uuden auton kilpailukyky on suuren mielenkiinnon kohteena.
-
Jalkapalloseura AC Milanin tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimovic on saanut kolmen ottelun pelikiellon. Ibrahimovic läpsäisi Napolin Salvatore Aronicaa Italian Serie A:n ottelussa sunnuntaina.
-
Paukkupakkaset ovat tällä haavaa hollantilaisten luisteluintoilijoitten mieleen. Perinteinen 11 kaupungin luistelu kenties voidaan järjestää myöhemmin helmikuussa ensi kertaa 15 vuoteen.
-
Lumilautailun kansainväliselle huipulle noussutta Enni Rukajärveä hieman jännittää perjantaina alkavat TTR-kiertueen MM-kilpailut Oslossa. Hän saapuu kisapaikalle suoraan Utahista Yhdysvalloista, jossa hän osallistuu amerikkalaisten suuresti suosimaan Dew Tour -kisaan.
-
Palloliiton liittohallitus on valinnut väliaikaiseksi puheenjohtajakseen varapuheenjohtaja Markku Lehtolan. Lehtola hoitaa tehtävää ensi lokakuussa järjestettävään seuraavaan liittokokoukseen asti, jolloin puheenjohtaja Sauli Niinistölle valitaan seuraaja.
-
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS langetti espanjalaispyöräilijä Alberto Contadorille kahden vuoden kilpailukiellon dopingista. Contador jäi kiinni vuoden 2010 Ranskan ympäriajossa eli Tour de Francessa.
-
Jarkko Nieminen paransi sijoitustaan kolmella pykälällä tenniksen tuoreella ATP-listalla. Nieminen on tenniksen maailmanlistalla nyt sijalla 47. Harri Heliövaara on 220:s (+3 sijaa) ja Timo Nieminen 314:s (+10 sijaa).
-
Boston Bruinsin maalivahti Tim Thomas kohautti amerikkalaista elämänmenoa pari viikkoa sitten, kun hän kieltäytyi NHL-jääkiekkoliigan mestarijoukkueen vierailusta presidentti Barack Obaman luo Valkoiseen taloon.
-
Kahden vuoden tauon jälkeen formula ykkösiin palaava Kimi Räikkönen luottaa uuteen talliinsa Lotukseen. Lotus julkisti eilen uuden autonsa Espanjan Jerezissä.
-
Englannin jalkapallomaajoukkueen valmentaja Fabio Capello puolustaa toppari John Terryä. Englannin jalkapalloliitto FA hyllytti Terryn maajoukkueen kapteenin tehtävistä, koska hän joutuu heti EM-kisojen jälkeen oikeuteen rasismisyytöksistä.
-
Keilaaja Mika Koivuniemi vankisti asemaansa maailmanlistan kärjessä maanantaiaamuna Suomen aikaa Las Vegasissa. Koivuniemi sijoittui vuoden kolmannessa WBT-kiertueen kilpailussa neljänneksi ja putosi ensimmäisenä kolmen keilaajan pudotusfinaalista.
-
New York Giantsin pelinrakentaja Eli Manning, ja hänen joukkuetoverinsa olivat juhlittuja sankareita sunnuntai-iltana. Mutta aina kun urheiluratkaisuissa on sankareita, on myös epäonnistujia.
-
New York Giants on voittanut amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelun Super Bowlin. Giants kukisti New England Patriotsin 21–17. Mestaruus on Giantsille neljäs.
-
AC Milanin Zlatan Ibrahimović löi vastustajaa Italian Serie A:n maalittomassa ottelussa Napolia vastaan. Ruotsalaishyökkääjä kohdisti oikean koukun puolustaja Salvatore Aronican päähän ja sai suoran ulosajon.
-
Seikkailujuoksija Jukka Viljanen pääsi sunnuntaina maaliin Saharan halkijuoksussaan. Viljanen on ensimmäinen ihminen, joka on juossut yksin halki Saharan autiomaan.
-
Lotus-tallin omistajiin kuuluva Gerard Lopez on asettanut tallin tavoitteeksi kaudella 2012 valmistajien MM-sarjan neljännen sijan. Lotus esitteli sunnuntaina Jerezissä tulevan kauden F1-ajokkinsa, jolla Kimi Räikkönen lähtee tavoittelemaan menestystä kahden välivuoden jälkeen.
-
Vaisua kautta pelaava Villarreal paranteli hieman asemiaan Espanjan jalkapalloliigassa, kun vierasjoukkue vei sarjapisteet Sevillasta maalein 2–1.
-
Järjestäjämaiden pelit päättyivät jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksessa, kun Gabon putosi jatkosta hävittyään puolivälierässä Malille. Mali voitti rangaistuspotkukilpailun jälkeen 5–4, 1–1 (0–0).
-
Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu. Loppuvuodesta 2009 Palloliiton puheenjohtajana toiminut Sauli Niinistö valittiin sunnuntaina tasavallan presidentiksi, eikä hän näin ollen voi jatkaa tehtävässään.
-
Järjestäjämaiden pelit päättyivät jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksessa, kun Gabon putosi jatkosta hävittyään puolivälierässä Malille. Mali voitti rangaistuspotkukilpailun jälkeen 5–4, 1–1 (0–0).
-
Jalkapallon Italian Serie A:n kärkijoukkueet Juventus ja AC Milan jäivät maalittomiin tasapeleihin sunnuntain kierroksella. Yhden ottelun vähemmän pelannut Juventus jatkaa näin liigan kärjessä pisteen erolla Milaniin.
-
Vammalan Lentopallo murskasi sunnuntaina miesten lentopalloliigassa Raision Loimun 3–0. Lauantain tyyliin VaLePa syötti todella hyvin, ja Olli Kunnari syötti taas kuusi ässää.
-
Manchester United pelastautui lähes toivottomasta tilanteesta ja onnistui nappaamaan vieraspisteen Chelsealta jalkapallon Englannin Valioliigassa sunnuntaina.
-
Suomen jääkiekkomaajoukkue pääsee torstaina pelaamaan Olympiastadionille hieman inhimillisemmissä olosuhteissa kuin eilisen Talviklassikon taistelupari HIFK–Jokerit.
-
Fakta
Miehet: Finnjolla: Tapio Nirkko 470: Joonas Lindgren/Niklas Lindgren 49er: Lauri Lehtinen/Kalle Bask Laser: Edustaja ratkeaa huhtikuun karsinnassa Palman
-
Silja Lehtisen venekunta varmisti Miamin karsinnoissa Suomelle purjehduksen match race -luokan paikan Lontoon ensi kesän olympiakisoihin. Lehtisen tiimin maapaikka varmistui, kun suomalaisjoukkue voitti välierässä Argentiinan Martina Silvan venekunnan.
-
Oulun Uimaseuran Noora Laukkanen näytti kaapin paikan kilpasisarilleen ja jatkoi SM-uintien päätöspäivänä siitä, mistä perjantaina aloitti. Laukkanen otti jo kolmannen Suomen mestaruutensa samoissa kisoissa kauhottuaan ensimmäisenä maaliin 400 metrin sekauinnissa ajalla 4.
-
Janne Happonen on sijoittunut 23:nneksi mäkihypyn maailmancupissa Predazzossa. Kamil Stoch voitti ennen Gregor Schlierenzaueria ja Anders Bardalia. Matti Hautamäki oli 30:s.
-
Esteratsastaja Nina Fagerström jatkoi sunnuntaina hyviä esityksiään maailmancupin kilpailuissa Ranskan Bordeaux'ssa. Lauantain myöhäisillan yhdeksäs sija vaihtui kakkossijaksi 150 sentin esteillä kisatussa aikaratsastusluokassa.
-
|
Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique on voittanut arvostetun kansainvälisen muodostelmaluistelun French Cupin. Ranskan Rouenissa käydyn kilpailun suomalaismenestystä täydensi Marigold IceUnity sijoittumalla toiseksi.
-
Suomen jääkiekkomaajoukkueeseen tulee torstaina alkavaan EM-turnaukseen muutoksia. Leijonista jäävät eri syiden vuoksi pois Luganon puolustaja Petteri Nummelin sekä KalPan hyökkääjät Sami Kapanen ja Tuomas Kiiskinen.
-
Kaisa Mäkäräinen sijoittui viidellä sakolla yhdeksänneksi ampumahiihdon maailmancupin yhteislähtökisassa Oslossa. Saksalainen Andrea Henkel voitti 12,5 kilometrin kilpailun lähes puolen minuutin erolla ennen valkovenäläistä Daria Domratševaa ja slovenialaista Teja Gregorinia.
-
Newcastle otti neljännen voittonsa viidestä viime ottelusta jalkapallon Englannin Valioliigassa, kun se päihitti kotonaan Aston Villan 2–1. Voitto nosti Newcastlen liigassa viidenneksi.
-
Andreas Romarin pistetili karttui jälleen alppihiihdon maailmancupin superyhdistetyssä Chamonix'ssa. Romar menetti hieman asemiaan pujottelussa mainion syöksylaskun jälkeen ja oli 16:s.
-
Kreikkalais-roomalaisen painin SM-kisojen päätöspäivä Turussa toi kaksi uutta Suomen mestaria, kun Peräseinäjoen Toiveen raskassarjalainen Oskari Riihioja ja 74-kiloisissa paininut Viipurin Voimailijoiden Veli-Karri Suominen ottivat kultaa.
-
|
Ville Lång pysyy horjumatta vallankahvassa Suomen sulkapallossa. Hän voitti sunnuntaina kahdeksannen kaksinpelin SM-kultansa ja nousi mestaruuksissa tasoihin Pontus Jäntin ja Lars Henrik (Lasse) Nyberghin kanssa.
-
Mäkihyppääjä Julia Kykkänen oli 15:s kauden seitsemännessä maailmancupin kilpailussa. Itävaltalainen Daniela Iraschko voitti kotimaansa Hinzenbachin normaalimäessä ennen yhdysvaltalaisia Sarah Hendricksonia ja Lindsey Vania.
-
Krista Lähteenmäki hiihti kuudenneksi ja Riitta-Liisa Roponen seitsemänneksi hiihdon maailmancupissa Venäjällä. Suomi sai kolme hiihtäjää yhdeksän parhaan joukkoon, sillä Aino-Kaisa Saarinen oli yhdeksäs.
-
Loistava onnistuminen avausreiällä siivitti Mikko Ilosen peliä golfin Euroopan-kiertueen kilpailussa Dohassa. Ilonen teki 540-metrisellä väylällä eaglen eli alitti par 5 -väylän ihannetuloksen kahdella lyönnillä.
-
Amerikkalainen Julia Mancuso palasi voittajan korokkeelle alppihiihdon maailmancupissa sunnuntaina. Mancuso oli Garmisch-Partenkirchenin supersuurpujottelussa 0,13 sekuntia vikkelämpi kuin toiseksi sijoittunut itävaltalainen Anna Fenninger.
-
2000-luvun parhaaksi naisurheilijaksi tituleerattu Carolina Klüft avaa hallikautensa Mustasaaren Botnia-kisoissa ensi tiistaina. Ruotsalainen Klüft on yhdeksänkertainen arvokisojen kultamitalisti.
-
Ruotsi on voittanut jääpallon maailmanmestaruuden. Voitto irtosi kovalla loppukirillä. Mestaruutta puolustanut Venäjä johti ottelua 4-2 vielä 20 minuuttia ennen peliajan loppumista.
-
Lumilautailija Peetu Piiroinen juhli TTR-kiertueen kuuden tähden big air -hyppykilpailun voittoa Innsbruckin mäkimontussa lauantaina. Piiroinen jätti loppuunmyydyllä Bergiselin stadionilla toiseksi belgialaisen Seppe Smitsin ja kolmanneksi ruotsalaisen Niklas Mattsonin.
-
Suomen jääpallomaajoukkueen kuusivuotinen mitaliputki MM-kilpailuissa on päättynyt. Suomi jäi tämän vuoden MM-turnauksessa neljänneksi, kun kotijoukkue Kazakstan vei pronssiottelun 10-5 Almatyssa. Pekka Rintala ja Ville Aaltonen iskivät Suomelle kaksi maalia mieheen.
-
Pudotuspeleistä toiveita elättelevä Phoenix otti tärkeään paikkaan 5-3-voiton San Josesta NHL-jääkiekossa. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin kaksi maalia Phoenixille iskenyt Lauri Korpikoski. Phoenix latoi toisessa erässä kolme maalia vain kuudella laukauksella.