HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Äiti huusi suoraa huutoa, kun Michael Phelps teki uintihistoriaa
STTToinen ja samalla viimeinen erä. Amerikkalaisten Ryan Lochten ja Michael Phelpsin vastakkainasettelun jälkimmäinen jakso riehaannutti Lontoon olympialaisten uintikeskuksen katsomon torstai-iltana. Tällä kertaa Phelps piti pintansa.
Hän johti 200 metrin sekauintia koko matkan ja korjasi olympiakultaa kuudennentoista kerran urallaan.
Katsomossa Michaelin äiti Debbie kannusti rytmikkäästi "Go! Go! Go!" ja siirtyi suoraan huutoon, kun Michael voitti.
Samalla Michaelista tuli ensimmäinen mies, joka on voittanut saman matkan kolmissa olympialaisissa peräjälkeen: Ateena, Peking, Lontoo.
Litania ei jatku. Phelps aikoo lopettaa.
Olympiauintien avauspäivän ensimmäisen erän voitti Lochte. Kaksintaistelulle epäsopivasti Phelps jäi silloin neljänneksi. Tuolloin mentiin 400 metrin sekauintia.
Maailmanmestari Lochten voitto ei ollut yhtä suuri yllätys kuin hänen ylivoimansa.
Puolta lyhyemmän matkan voittoväännöstä tuli odotetusti tasaisempi, ja muutkin pääsivät saaliinjaolle. Lochte oli kaveruksille sopivasti toinen. Kärkikaksikon pasmoja vatkasivat parhaiten brasilialainen Thiago Pereira ja unkarilainen Laszlo Cseh. Pronssille pinnisti Cseh.
Pereira päätyi olympiasekarissa kolmannen kerran putkeen neljänneksi.
Lochtella ja Phelpsillä oli torstaina tiukka aikataulu. Lochte puolusti ensin olympiakultaa 200 metrin selkäuinnissa ja jäi kolmanneksi.
"En voi valittaa. Vien kotiin viisi olympiamitalia", Lochte tuumi.
Lochten maanmies Tyler Clary korjasi kirkkaimman saaliin ja osoitteli maaliin tultuaan hartaan näköisenä uintikeskuksen kattorakennelmiin.
Selkäuinnin jälkeen vierähti puolisen tuntia, kun Lochte oli jälleen mitalivauhdissa sekauinnissa.
Phelps ehti sekauintifinaalin jälkeen levähtää puoli tuntia ennen sadan metrin perhosen välieriä. Tosin heti sekarifinaalin jälkeen Phelps kuvattiin verryttelemässä päänäyttämön viereisessä uimahyppyaltaassa.
Phelpsin ja Lochten ehtooseen tuli kolmaskin ohjelmanumero. Phelps meinasi kompastua palkintokorokkeen reunaan tepastellessaan sekauinnin mitaliseremoniaan. Ja siitä pukuhuoneen kautta voittamaan perhosuinnin olympiavälieriä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Stubb: Turkin EU-neuvottelujen jatkuttava poliisin toimista huolimatta
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Henrik Larsson teki paluun pelikentille
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Brasilian protestit synnyttäneet hinnankorotukset perutaan
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Novak Djokovic ja Serena Williams Wimbledonin ykkössijoitetut
- Heikkilän ja Tammilehdon seurasiirroille lopullinen sinetti
- Etelä-Korea selvisi nipin napin jalkapallon MM-kisoihin
- Mestari ManU matkaa Swansean vieraaksi valioliiga-avauksessa
- Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Venus Williams jää pois tämän vuoden turnauksesta
- MTV3: Teemu Selänne epävarma jatkostaan pelaajana
- Yohan Blake juoksee vain satasen MM-kisoissa



