Örebro SK:n fyysisyys liikaa Suomen kokeilumaajoukkueelle
STTSeinäjoki. Alkujaksolla letkeästi liikehtinyt jalkapallon kokeilumaajoukkue Suomi XI joutui toisella jaksolla täysin tyrmätyksi Seinäjoella. Tempoaan hetki hetkeltä lisännyt, Ruotsin futisliigassa pelaava Örebro SK peittosi Suomi XI:n lopulta 4–1 (1–1).
"Ottelu oli pojat vastaan miehet. Pelasimme hyvin 65 minuuttia, mutta sitten Örebron fyysisyys alkoi näkyä", tuumi Suomen päävalmentaja Mixu Paatelainen.
Kumpikin joukkue aloitti sähäkästi. Kamppailua oli käyty vain 5. minuuttia, kun Norjan Hönefossissa lainasopimuksella pelaava Cesenan ripeä Roope Riski siirsi Suomen 1–0 -johtoon. Vain kolme minuuttia myöhemmin Örebron röyhkeä Armend Alimi pisti pelin tasoihin. Samainen Alimi oli menestyksekkäästi asialla myös 73. minuutilla, jolloin hän teki Örebron neljännen maalin. Örebrolle maalasivat myös Valdet Rama sekä Magnus Wikström.
"Alimi on Makedonian maajoukkuemies ja hän on pelannut meillä vasta kahden viikon ajan", kertoi Örebro SK:n suomalaisvalmentaja Sixten Boström.
Tulevaisuutta silmällä pitäen rakennettu Suomi XI hajoaa, mutta se koottaneen uudestaan viimeistään ensi talven Komia-turnaukseen.
"Tämä turnaus puolsi paikkaansa. Uskoakseni olemme täällä mukana myös tulevina vuosina, ja aina melko nuorella maajoukkueella", päävalmentaja Paatelainen totesi.
Suomi XI:n ja Örebro SK:n välinen jalkapallo-ottelu päätti Seinäjoella vuosi vuodelta vahvistuneen Komia-turnauksen, jossa käytiin kaikkiaan kymmenen ottelua keskiviikosta sunnuntaihin. Otteluista kahdeksan oli kansainvälisiä.
Ainoastaan paikallisen SJK:n ja HJK:n välinen peli sekä turnaukseen sisällytetty liigacup-matsi JJK-VPS olivat kansallisia pelejä. Turnauksessa olevilla joukkueilla oli toisiinsa nähden vaihteleva määrä otteluja, ja niinpä pisteitä ei viisipäiväisessä turnauksessa, tai pikemminkin jalkapallotapahtumassa, laskettu.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon




