Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
22-vuotias Thibaut Pinot etappivoittoon Tourilla
STT–AFP–NTB–HSPorrentruy. Tämänvuotisen Ranskan ympäripyöräilyn nuorin kilpailija, 22-vuotias Thibaut Pinot, polki kahdeksannen osuuden voittoon sunnuntaina.
Ranskalainen Pinot, joka on vuoristo-osuuksien erikoismies, oli etapilla 26 sekuntia nopeampi kuin kokonaiskilpailun kärjessä pysynyt Britannian Bradley Wiggins.
Sveitsin puolelle Porrentruyhin päättynyt 157,5 kilometriä pitkä osuus sisälsi useita lyhyitä, mutta jyrkkiä nousuja. Pinot irtosi hyvissä ajoin muista kärkijoukossa ajaneista ja säilytti johtonsa maaliviivalle asti. Hänen tallipäällikkönsä Marc Madiot oli niin innoissaan tulossa olevasta voitosta, että oli pudota seuraaja-auton ikkunasta tielle.
Pinot`n takana Wiggins ja viimevuotista voittoaan puolustava Australian Cadel Evans taistelivat kiivaasti muista kärkisijoista. Evans sijoittui etapilla toiseksi, mutta ei saanut karistettua Wigginsiä kannoiltaan.
Wiggins on kokonaiskilpailussa toisena olevaa Evansia edellä kymmenen sekuntia. Kolmantena on Italian Vincenzo Nibali.
"Tämä on kuin uni, joka on toteutunut, sanoi onnellinen Pinot kisan jälkeen. "Viimeiset 10 kilometriä olivat elämäni pisimmät enkä unohda niitä koskaan."
Ruotsin Fredrik Kessiakoff johti pitkään osuutta, mutta hyytyi viimeisessä nousussa 16 kilometriä ennen maalia, jolloin Pinot ohitti hänet. Norjalainen Evald Boasson Hagen hävisi voittaja Pinot´lle kymmenen minuuttia ja sijoittui 77:nneksi.
Tämänvuotinen kilpailu pudotti kyydistä jälleen yhden kovan luokan pyöräilijän. Jo tavanomaiseksi muodostunut massakolari koitui Pekingin olympiavoittajan, Espanjan Samuel Sanchezin kohtaloksi. Hän sai kaatuessaan niin pahan olkapäävamman, että osallistuminen Lontoon olympiakisoihin voi olla vaarassa.
Maanantaina on vuorossa 41,5 kilometriä pitkä aika-ajo Arc-et-Senansista Besanconiin.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
Politiikka
Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
Ulkomaat
EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Demarit kimpaantuivat Soinin ministerikommenteista
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Euroviisuvoitosta kisataan Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Kevään ensimmäinen ukonilma iski Etelä-Suomeen
- Euroviisujen finaali käynnissä – osallistu kommentointiin
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Seksuaalinen häirintä on lisääntynyt selvästi Yhdysvaltain armeijassa
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Kiina rakentaa maailman korkeimman padon
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- EU haluaa kieltää oliiviöljyn tarjoilun täytettävistä astioista
- Lätkä loppui, viisujännitys nousee
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Nyrkkeilymestari Vitali Klytško johdatti protestimarssia Kiovassa
- Ruotsissa kolme sivullista haavoittui koruliikkeen ryöstössä
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan
- Dortmundin Hummels ehkä pois Mestarien liigan finaalista
- Pitkämäki haluaa takaisin keihäskurkoksi
- Schalke piti kiinni Mestarien liigan paikastaan
- Ruotsalaismedia: Sedinit tuovat meille kultaa
- Tre Kronor -pakki Edlerin pelikielto saattaa kasvaa
- Nibali venytti Giro-johtoaan Alpeilla
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Kauppi ja Mäkelä sprinttisuunnistuksen Suomen mestarit
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen






