Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Ala-Huikulla vielä kolme kiloa tiputettavanaan
STTPainija Jarkko Ala-Huikku, 32, sai viikko sitten puhelinsoiton kansainvälisten treenileirien asuinkumppaniltaan Matti Kettuselta, joka valittiin heinäkuun alussa edustamaan Suomea Lontoon olympialaisiin. Soiton aikana Kettunen kertoi reisirepeämästään ja pyysi Ala-Huikkua puolestaan totiseen valmistautumiseen Lontooseen.
Tuosta alkoi 60-kiloisissa painivan Ala-Huikun tuskien taival.
"Hikeen asti olen treenannut painimatolla. Melomassa kävin Yli-Hannukselan Sepon (entinen painin päävalmentaja ja Markon isä) kanssa ja pyöräillyt olen pitkin lakeutta, Ala-Huikku puhui ennen lähtöä Lontooseen Helsinki-Vantaalla perjantaina.
Ruokailu on miehellä ollut niukkaa.
"Puuroa ja leivänpaloja", Ala-Huikku täräytti.
Ilmajoen Kisailijoita edustava Euroopan mestari Jarkko Ala-Huikku on hyvin keskittymiskykyinen ja ylisanoja välttävä hätäilemätön realisti. Hän on pudottanut painoaan monta monituista kertaa, eikä hän näe että tämänkertainen ja alkujaan seitsemän kilon pudotussessio eroaisi olennaisesti aiemmista painonpudotuksistaan.
"Ruokailu on kaiken aikaa tarkkaa. Loppua kohden saunominen kiihtyy ja jumpat lisääntyvät", Ala-Huikku mainitsi.
Torstai-iltana Ala-Huikulla oli ylipainoa enää kolmisen kiloa. Hän ei aio jäädä olympiavaakaan kuten kävi Euroopan mestarille ja MM-pronssimiehelle Mikael Lindgrenille Atlantassa 1996. Myöhemmin myös painin päävalmentajana (2005-2008) toiminut Lindgren jäi Atlantassa ylipainoiseksi, vaikka hän painilegendan mukaan juoksenteli edestakaisin pitkin lentokoneen keskikäytävää olympiajoukkueen matkalla Yhdysvaltoihin.
Jarkko Ala-Huikku kiittelee sitä, että punnituksen ja kisan väliin jää miltei vuorokausi:
"Sunnuntai-illan ja maanantaiaamun aikana pystyy tankkaamaan. Pistelen menemään mustikkakeittoa sekä Pilttiä ja muuta vauvan- ja lastenruokaa, paino nousee humauksessa viitisen kiloa", mattopainispesialisti Ala-Huikku selvitti.
Olympialaisessa molskimelskeessä 84 kilon sarjaan osallistuva Nurmon Jymyn MM-pronssimies Rami Hietaniemi, 29, on tehnyt pitkän retken.
"Painivalmennuksellinen kiusaajani ja käskijäni Juha Ahokas sanoi minulle vuonna 2000, että tie arvokisan mitalistiksi kestää kymmenkunta vuotta. Ahokas sanoi, että alkuun on vakiinnutettava paikka SM-tasolla, myöhemmin on syytä nousta palkintopallille kansainvälisissä turnauksissa. Sitten saattaa tulla mitali myös arvokisoissa, mutta ilman tarkkaa suunnittelua ja raakaa työtä ei tule mitään, Ahokkaan Juha vakuutti ja niin se meni", Rami Hietaniemi sanoi.
"Kävin Juhan luona torstaina. Juha muistutti, että enää ei saa touhuta liikaa, eikä matolla saa höntyillä. Kaikki työ on jo tehty. On vain luotettava itseensä ja osaamiseensa. On tahdottava, Juha painotti, eikä minulla noihin Juhan sanoihin ole lisäämistä", Rami Hietaniemi selvitti.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Brasilia antaa anteeksi Afrikan maiden velkoja
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Pussy Riot: Emme koskaan esiinny ennalta ilmoitetusti
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Bottaksen vauhti kiihtyy
- Räikkönen: Jos renkaat toimivat, vielä voi nipistää ajasta
- Mikko Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Rantanen ja Airaksinen juhlivat Solvallassa
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen






