Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Anu Nieminen herkistyi kyyneliin
Lontoo. Anu Nieminen poistuu haikeana kansainvälisiltä sulkapallokentiltä. Nieminen, 34, pelasi Lontoossa viimeisen arvoturnauksensa.
Hän hävisi 28 minuutissa Tai Tzu-yingille. Taiwanilainen, 18, iski helposti tarvittavat voittopisteet 21–11, 21–14.
”Olen todella pettynyt tuohon matsiin. Tein liikaa virheitä”, Nieminen sanoi ja pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan.
Nieminen pelasi Lontoossa jo neljänsissä kesäkisoissaan. Lontoossa hän sai myös uransa ensimmäisen voiton olympialaisissa, kun meksikolainen Victoria Montero kaatui avausottelussa.
Niemisellä oli erityisiä hankaluuksia taiwanilaisen lyhyissä pallon palautuksissa. Nieminen joutui palautuksissaan liian syvään asentoon, mikä rasitti ennestään kipeää polvea.
”Mitään en halua selitellä, mutta polvi on tosi kipeä.”
Niemisen lopettaminen myötä suomalaisessa sulkapallossa päättyi yksi todella pitkä valtakausi. Hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa jo vuonna 1996.
Kyyneleet johtuivat enemmän pitkän uran päättymisestä kuin yhden ottelun tappiosta.
”Tämä on ollut minun juttuni. Rakastan tätä lajia ja ilmapiiriä. Sitä on ehkä muiden vaikea ymmärtää.”
Nieminen on asunut pitkään Tanskassa, jossa hän aikoo olla ainakin vielä vuoden ja jatkaa opintojaan valmentajana.
”Anusta tulisi loistava valmentaja. Pelaajat tykkäävät hänestä”, sanoi sulkapalloilijoiden valmentaja Kasperi Salo, itsekin entinen huippupelaaja.
Anu Nieminen on naimisissa tennispelaaja Jarkko Niemisen kanssa. Aviomies jatkaa vielä pelaamistaan Lontoon tennisturnauksessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Talous
Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Hoito kantasoluilla näyttää tepsivän silmän rappeumaan
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Red Bull-kuski kritisoi rengassirkusta: "Nyt on menty liian pitkälle"
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Dokumentti: Juventus voitti Mestarien liigan finaalin dopingin avulla 1996





