Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Arhinmäki Ylelle: Tuet vähenevät, jos ylilyönteihin ei puututa
Helsingin SanomatUrheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan Jääkiekkoliitto voi menettää osan valtion tuistaan, mikäli laji ei saa väkivaltaisuuksia kuriin.
Samalla Arhinmäki muistuttaa, että mahdolliset tukileikkaukset eivät saa kohdistua nuoritoimintaan.
Jääkiekkoliitto saa urheilun lajiliitoista kolmanneksi eniten valtionapua. Tänä vuonna summa on 1,35 miljoonaa euroa.
"Totta kai, jos Jääkiekkoliitto ei toimi voimakkaasti niin, että nämä taklaukset ja loukkaantumiset vähentyvät, niin voidaan sen arvioida vaikuttavan tukeen. Mutta pitää muistaa, ettei lasten ja nuorten jääkiekkoharrastusta voi rangaista SM-liigan törttöilystä", Arhinmäki sanoi Ylen haastattelussa.
Viime viikkojen taklausten johdosta ministeri ei ole kuitenkaan vielä leikkaamassa tukia. Hän kehottaa pitämään erillään kovat taklaukset ja ylilyönnit.
Arhinmäki pitää hyvänä asiana, että tappelut on saatu vähenemään rangaistuksia koventamalla. Hän muistuttaa, että jokaista loukkaantumista ei voi kuitenkaan tuomita väkivaltana.
"Viesti on selkeästi se, että kunnioitusta toista pelaajaa kohtaan pitää saada selvästi lisää. Myös sellaiset taklaukset pitää saada pois, jotka vahingoittavat toisia pelaajia."
Arhinmäki vaatii jokaisen SM-liigajoukkueen halliin turva- tai joustokaukaloa.
"Miten on mahdollista, että SM-liigassa, jossa vauhti on lisääntynyt ja pelaajien koko kasvanut, ei panosteta pelaajien turvallisuuteen?" hän kysyi alkuviikosta HS:n haastattelussa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
Talous
OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
Luetuimmat juuri nyt
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Bensan polkumyynti ruuhkauttaa tiet Lahdessa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Kätensä menettänyt kiinalaisfarmari valmisti kotitekoiset proteesit Video
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- Maantiesilta romahti Yhdysvaltain Seattlessa Video
- Marimekon mallit esiintyivät koleassa säässä Esplanadilla Video
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- SAK tavoittelee syksyllä keskitettyä palkkaratkaisua
- Ay-liike tyrmää EK:n Häkämiehen idean nuorten vuoden koeajasta
- Roihupellon graffiti-iskun tekijä tuomittiin vahingonkorvauksiin
- Presidentti nimitti Sdp:n uudet ministerit
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein





