Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Arsenal hankki espanjalaisen Euroopan mestarin
REUTERS–AP–HSValioliigassa viime kaudella kolmanneksi sijoittunut Arsenal jyllää siirtomarkkinoilla. Seura ilmoittaa hankkineensa Espanjan maajoukkueeseen 2008 ja 2012 EM-kisoissa kuuluneen Malagan keskikenttämiehen Santi Cazorlan.
Arsenalin mukaan sopimus on monivuotinen, mutta yksityiskohtia ei ole kerrottu. Myöskään siirtosummaa ei ole vielä päätetty.
Arsenalin valmentaja Arsene Wenger ylisti uutta hankintaansa.
"Hänellä on vankka kokemus maa- ja seurajoukkueesta korkealla tasolla. Hänestä on paljon hyötyä Arsenalille."
Cazorla sanoi olevansa innoissaan päästessään Euroopan ja Valioliigan huippujoukkueeseen. Siirron takana arvellaan olleen Malagan tarve paikkailla velkaista talouttaan.
Arsenalissa pelaa Suomen maajoukkueen himoitsema Carl Jenkinson.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
Talous
Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
Urheilu
Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
Kulttuuri
Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Nyt: Soikku on teinien ikioma nettitähti
- Miestä puukotettiin junassa Lahdessa
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Ketjukolari Kehä kolmosella ruuhkautti liikennettä
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Kim Dotcom uhkailee Googlea ja Facebookia patenttiensa avulla
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Yrityskysely lupailee Saksan kansantalouden näkymien paranevan
- Narkolepsiaan sairastuneille ehkä korvauksia myös ansionmenetyksistä
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta





