Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Blues pysäytti SaiPan voittokulun
Helsingin SanomatSaiPan voitokas kausi jääkiekon SM-liigassa päättyi torstaina, kun Lappeenrannassa vieraili alkusyksyn toinen pirteä yllättäjä Espoon Blues.
Blues oli vahvempi maalein 5–1. Ottelu pysyi tasaisena kolmannen erän puoliväliin asti, kunnes espoolaiset repäisivät maalin johtoasemasta selvemmälle karkumatkalle. Blues nousi sarjakärkeen tasoihin SaiPan rinnalle.
Kaikki Bluesin maalit merkittiin eri pelaajille. Kerran maalannut Teemu Ramstedt nousi ketjukaverinsa Teemu Rinkisen rinnalle pistepörssin kärkeen. Kaksikosta kummallakin on neljästä ottelusta yhdeksän tehopistettä.
Tampereen Ilves jatkoi kasvojenpesuaan kotiyleisönsä edessä. Kahden ruman tappion jälkeen on tullut nyt kaksi kolmen pisteen voittoa, kun KalPa kaatui maalein 5–3.
Ilves pääsi kolmanteen erään kolmen maalin johtoasemassa, mutta kuopiolaiset nousivat ensin 3–2:een ja myöhemmin kavensivat lukemiksi 4–3. Päätösminuutilla Matias Sointu viimeisteli tyhjiin maalivahti Ville Kolppasen syötöstä.
Ilves–KalPa 5–3 (2–0, 1–0, 2–3)
SaiPa–Blues 1–5 (0–1, 1–1, 0–3)
Sarjataulukko
SaiPa 4 3 0 0 1 14- 11 9
Blues 4 2 1 1 0 16- 10 9
JYP 3 2 0 1 0 9- 5 7
HPK 3 1 2 0 0 8- 3 7
Ässät 3 2 0 0 1 6- 6 6
KalPa 4 2 0 0 2 9- 10 6
Ilves 4 2 0 0 2 11- 17 6
Tappara 3 1 0 1 1 12- 8 4
Kärpät 3 1 0 0 2 9- 7 3
HIFK 3 1 0 0 2 9- 11 3
TPS 3 0 1 1 1 6- 9 3
Pelicans 3 0 1 0 2 12- 13 2
Lukko 2 0 0 1 1 1- 5 1
Jokerit 2 0 0 0 2 3- 10 0
Seuraavat ottelut: 21. 9. Jokerit–TPS, Pelicans–HIFK, JYP–Lukko, 22. 9. Ässät–HPK, Kärpät–Tappara, KalPa–Lukko, HIFK–Ilves, TPS–SaiPa, 25. 9. HPK–Pelicans, Lukko–Kärpät, Jokerit–SaiPa, Tappara–JYP, Ässät–HIFK, Blues–KalPa, 27. 9. Pelicans–Tappara, KalPa–Ässät, Ilves–Jokerit, Blues–Kärpät, HIFK–Lukko, HPK–TPS, SaiPa–JYP, 28. 9. Tappara–Ilves, JYP–Ässät.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"
- Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- "Kulta-Currella" kovia lonkkakipuja: "Toimin särkylääkkeillä ja morfiinilla"
- Detroit järjestelee jymypaukkua NHL:ssä – Rask manasi möhläystään
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana






