Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Brittipoliisit veivät suomalaispurjehtijan putkaan käsiraudoissa

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat

Huipputason purjehtijoihin 49er-luokassa kuuluva suomalainen koki olympiamatkallaan kovia. Kaksi käyttämättä jäänyttä kisalippua johtivat Lontoossa ExCel-areenan ulkopuolella uskomattomaan kierteeseen.

Weymouthiin suomalaispurjehtijoita kannustamaan saapunut mies kertasi järkyttyneenä tarinaansa.

”Minua istutettiin kolme tuntia käsiraudoissa poliisiautossa, ja sen jälkeen olin viisi tuntia putkassa”, sanoi suomalainen, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

”Ennen putkaan joutumista luovutin kengännauhat pois. Sain soittaa yhden puhelun, jonka tein kaverilleni Suomeen. Reissulla sain syötäväksi riisiä ja kanaa.”

Jukka ei ollut poliisiauton ainoa matkustaja. Samassa kyydissä oli kaksi venäläistä ja toinen suomalainen.

”Yritin päästä eroon kahdesta painonnostolipusta, jotka olivat jäänet kavereiltani käyttämättä”, sanoi Jukka.

”Ensin ajattelin kaupitella liput pois alehintaan. Paikalle tulleet siviilipukuiset poliisit sanoivat, että lippuja saa ostaa ja myydä vain virallisissa myyntipisteissä.”

”Lähdin pois ja näin suomalaisia. Aioin antaa liput heille ilmaiseksi. Se oli poliiseille liikaa.”

Poliisiasemalla odotti tiukka kuulustelu. Se nauhoitettiin, ja purjehtija toimi huonommin englantia puhuneen suomalaisen tulkkina.

Koko ruletti areenan pihasta poliisiasemalle työllisti tunneiksi kymmeniä poliiseja ja kisavirkailijoita.

Purjehtija pääsi kahdeksan tunnin jälkeen putkasta. Suomalaista ei sakotettu, mutta hän sai hyvätahtoisuudestaan elämänsä opetuksen.

”Minun mielestäni urheilukilpailuihin pitäisi jatkossa myydä liput niiden omistajan nimellä. Näin estettäisiin mustan pörssin toiminta, ja katsomoon tulevien henkilöllisyys olisi helppo tarkistaa.”

Lehtitietojen mukaan nyrkkeilyyn lippuja kaupitellut mies sai 1000 punnan sakon. Hän ei suostunut maksamaan rapsuja ja istuu putkassa 28 päivää.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

18.5.2013