Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Didier Drogballe sankarin vastaanotto Kiinassa
STT–AFPShanghai. Jalkapalloilija Didier Drogba sai sankarin vastaanoton, kun hän saapui Kiinaan lauantaina. Drogba pelaa seuraavat kaksi ja puoli vuotta Kiinan superliigaa shanghailaisessa Shenhuan joukkueessa.
Norsunluurannikkolaisen Drogban, 34, uumoillaan olevan yksi tämän hetken eniten ansaitsevista jalkapalloilijoista. Kiinalaisen ja brittiläisen median mukaan Drogban sopimuksen arvo on lähes 255 000 euroa viikossa.
Drogba itse väittää, ettei raha ole hänelle tärkeintä. "Kaikki tietävät, että annan paljon rahaa nimissäni olevalle hyväntekeväisyysjärjestölle", hän sanoi.
Drogbaa vastaanottamassa olleista faneista monilla oli yllään paita, jonka selkämyksessä luki "Drogba 11". Ihailijat ojensivat hänelle kukkia.
"Tämä on uskomatonta. En Chelsea-aikanani kokenut mitään vastaavaa", hän kertoi tiedotustilaisuudessa Shanghain Pudongin lentokentällä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Valtaosa työsyrjinnästä jää piiloon
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- 13 kuoli dynamiittitehtaan räjähdyksessä Kiinassa
- Valtion velka kasvaa neljännesmiljardilla
- Videokooste tornadon etenemisestä ja myrskyn tuhoista Video
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Eva: Kaavoitus pantava täysremonttiin
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Kiipeilijöitä kuoli jälleen juhlavuotta viettävällä Mount Everestillä
- Tuomioja sai kunniatohtorin arvon Gazassa
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa





