Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Entinen F1-kuljettaja Alex Zanardi otti kultaa paralympialaisista
STT–AFP–HSLontoo. Entinen F1-kuljettaja Alex Zanardi voitti keskiviikkona kultaa paralympialaisten pyöräilyssä. Zanardi voitti aika-ajon käsikäyttöisten pyörien sarjassa 16 kilometrin matkalla.
Zanardi käytti matkaan aikaa 24.50,22, joten hänen keskinopeutensa oli 38,652 kilometriä tunnissa.
"Tämä on hieno saavutus. Yksi elämäni parhaista. Työskentelin kovasti päästäkseni tänne, ja on hienoa kokea jotain tällaista 45-vuotiaana", Zanardi sanoi.
Lotuksella, Minardilla, Jordanilla ja Williamsilla formula ykkösiä ajanut Zanardi menetti jalkansa vuonna 2001 rajussa kolarissa. Hän on voittanut myös New Yorkin maratonin käsikäyttöisten pyörien sarjassa.
"Olen nauttinut jokaisesta harjoittelupäivästä. Tämä on ollut maaginen seikkailu ja tämä on fantastinen lopputulos."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
Talous
Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Tukholman Husbyn lähiön levottomuuksissa jopa 100 osallista – jälleen autoja tulessa
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Tukholman Husbyn lähiön levottomuuksissa jopa 100 osallista – jälleen autoja tulessa
- Pyörremyrskystä selviytynyt: "Hevosia ja tavaraa lensi ilmassa"
- Lapsia etsitään pyörremyrskyn tuhoamasta koulusta
- Yli 50 kuollut pyörremyrskyssä Oklahomassa
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Maailman kuvat: Sri Lankalaiset tytöt
- Ruotsissa puidaan maanantaiyön mellakan syitä ja syyllisiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä
- Vantaan bussinkuljettajien työnseisaus päättyy
- Heinolan kaupunginvaltuusto erotti kaupunginhallituksen
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Taulutietokoneilla katsotaan enemmän lastenohjelmia kuin uutisia
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Länsi-Suomessa autoillaan ahkerimmin Video
- Riippumatonta kyselylaitosta uhkaa sulkeminen Venäjällä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin





